Mitä sitten määräaikaan tulee, niin meidän seurakunnissamme varmasti enemmistö käyttää monta kertaa vuodessa hyväkseen sakramentteja, synninpäästöä ja Herran ehtoollista. Samoin ne, jotka antavat opetusta sakramenttien suuresta arvosta ja hyödystä, esittävät asian siten, että kehottavat kansaa usein käyttämään sakramentteja. Tästä aiheestahan on olemassa monia meikäläisten kirjoittamia kirjoja, sellaisia että vastustajat, jos heidän keskuudessaan on oikeamielisiä miehiä, aivan varmasti ne hyväksyvät ja antavat niille tunnustuksensa. Lisäksi rikolliset ja sakramenttien halveksijat suljetaan seurakunnan yhteyden ulkopuolelle. Näin tehtäessä noudatetaan sekä evankeliumia että vahoja kirkollisia määräyksiä. Määräaikaa ei kuitenkaan panna, sillä kaikki eivät ole samaan aikaan soveliaita. Onhan vielä niinkin, että jos kaikki samanaikaisesti ryntäisivät sakramentille, ei ihmisiä voitaisi kutakin vuorollansa kuulustella eikä opastaa. Vanhat säädökset ja isät eivät liioin pane mitään määräaikaa. Säädöksessä sanotaan ainoastaan: "Jos jotkut tulevat kirkkoon ja todetaan, etteivät he koskaan käy ehtoollisella, annettakoon heille kehotus siihen. Mutta jos jotkut eivät ole ehtoollisella käyntiä, tehkööt parannuksen. Jos he ovat ehtoollisella käypiä, ei heidän pidä aina pysyä siltä poissa. Mutta jolleivät he parannusta tee, pysykööt sitten poissa." (1 Kor. 11:27, 29) Kristus sanoo niiden, jotka kelvottomasti syövät, syövän tuomioksensa. Tästä syystä seurakunnan paimenet eivät pakota niitä, jotka ovat kelvottomia, käyttämään sakramentteja.
Mitä tulee syntien luettelemiseen ripissä, ihmisiä opetetaan sillä tavalla, ettei omalletunnolle panna kahleita. Tosin on hyötyä siitä, että tottumattomia neuvotaan luettelemaan joitakin syntejä, jotta heitä voitaisiin helpommin opettaa. Nyt olemme kuitenkin etsimässä vastausta kysymykseen, mikä on jumalallisen oikeuden kannalta välttämätöntä. Vastapuolen ei siis olisi tarvinnut neuvoa meitä, lukemaan kirkollisten säädösten Omnis utriusque -kappaletta, jonka me varsin hyvin tunnemme, vaan olisi pitänyt osoittaa jumalallisen oikeuden nojalla, että syntien luetteleminen on välttämätöntä anteeksiantamuksen saamiseksi. Koko Euroopan-laajuinen kirkko tietää, millaisiin kahleisiin omattunnot on sitonut tuo tunnettu säädösten kohta, joka käskee tunnustuksessa mainitsemaan kaikki synnit. Tekstin sanamuoto sinänsä ei ole niin turmiollinen kuin kaikki se, mitä ripitysoppaiden tekijät ovat tekstiin myöhemmin lisänneet laatimalla luetteloja synteihin liittyvistä asiahaaroista. Mitä labyrintteja, mitä piinapenkkejä juuri parhaiden ihmisten rääkkäämiseksi! Eiväthän moiset pelotuskeinot vähääkään tehonneet raakoihin ja jumalattomiin ihmisiin. Entä mitä murhenäytelmiä se määräys, että oli ripittäydyttävä omalle papille, synnyttikään sittemmin seurakunnan paimenten ja munkistoveljien välillä. Viimeksi mainitut osoittautuivat kaikkea muuta kuin veljiksi silloin kun sotaa käytiin ripitysvallan rajoista. Meidän käsityksemme on siis se, ettei syntien luetteleminen ole jumalallisen oikeuden kannalta välttämätöntä. Samaa mieltä on Panormitanus17 ja moni muukin etevä kirkkolain tuntija. Näin ollen me emme pane tuota pakkoa meikäläisille omiatuntoja rasittamaan mainitun kirkko-oikeudellisen Omnis utriusque -säädöksen perusteella, johon nähden meidän kantamme on sama kuin kaikkiin muihinkin inhimillisiin perinnäissääntöihin: ne eivät ole vanhurskautusta varten välttämättömiä jumalanpalvelusmenoja. Tämä säännös vaatii lisäksi mahdottomia määrätessään tunnustamaan kaikki synnit. Onhan varmaa, ettemme useimpia syntejämme muista emmekä ymmärrä, niin kuin Raamattu sanoo: (Ps. 19:13) "Erhetykset kuka ymmärtää?"
Taitavat seurakunnan paimenet, sikäli kuin sellaisia on, kyllä tietävät, minkä verran kokemattomia kannattaa kuulustella, mutta ripitysoppaiden tekijöiden kidutusvälineitä me emme tahdo hyväksyä. Tosin ne eivät olisi niin sietämättömiä, jos kirjoittajat olisivat sanankin lisänneet uskosta, joka lohduttaa ja rohkaisee omaatuntoa. Uskosta, joka saa omakseen syntien anteeksiantamuksen ei kuitenkaan ole tavuakaan tuossa niin valtavassa kirkollisten säädösten, selitysteosten, ripitysoppaiden ja -ohjeiden tulvassa. Ei siellä missään Kristusta mainita. Siellä puhutaan vain syntien luokittelusta. Valtaosa käsittelystä omistetaan sitä paitsi tyhjänpäiväisyyksille, ihmisten perinnäissääntöjä vastaan tehdyille synneille. Tämä opetus on vienyt monia hurskaita ihmisiä epätoivon partaalle: he eivät ole voineet saavuttaa rauhaa, koska luulivat jumalallisen oikeuden vaativan kaiken luettelemista mutta kokivat sen mahdottomaksi. Vastapuolen oppiin parannuksesta liittyy myös monia muita, vähintään yhtä suuria virheitä, ja niitä me nyt siirrymme tarkastelemaan.