Mutta tuonhan jo jokainen osaa. Ihmiset ovat ikävä kyllä oppineet asian liiankin hyvin, niin että he tekevät mitä tahtovat ja soveltavat vapauttansa siten, ettei heidän muka enää ikinä tule eikä tarvitse ripittäytyä. Se näet opitaan äkkiä, mikä tuntuu mukavalta. Evankeliumistakin omaksutaan ylen nopeasti kaikki, mikä meitä lempeästi hyväilee. Olen kuitenkin jo sanonut, ettei noita sikoja pitäisi päästää evankeliumin lähellekään eikä siitä saisi antaa heille yhtään murua. Heidän pitäisi pysyä paavin alaisina, hänen ajettavinaan ja piinattavinaan, niin että saisivat ripittäytyä, paastota ja tehdä kaikkea muuta sellaista enemmän kuin koskaan. Sillä jos joku ei tahdo uskoa evankeliumia, ei elää sen mukaan eikä tehdä, mitä kristityn tulee, älköön hän myöskään pääskö nauttimaan mitään hyötyä evankeliumista. Mitä siitä on sanottava, että sinä kyllä tahdot evankeliumista hyötyä, mutta et antaisi sen vaatia itseltäsi mitään? Tuollaisia ihmisiä älköön mikään julistamamme evankeliumi koskeko, älkööt he meidän luvallamme nauttiko hiukkaakaan meidän vapauttamme. Heidän herrakseen me päästämme jälleen paavin tai jonkun hänen kaltaisensa panemaan heidät kuriin niin kuin kunnon tyrannin kuuluu tehdä. Roskaväki, joka ei tahdo olla kuuliainen evankeliumille, tarvitsee juuri sellaisen kurittajan, Jumalan lähettämän Perkeleen ja pyövelin. Toisille taas, niille jotka mielellään oppivat kuulemastaan, meidän tulee saarnata yhä uudestaan. Heitä on rohkaistava, innostettava ja houkuteltava, etteivät he päästäisi käsistään näin kallista ja lohdullista aarretta, jonka evankeliumi on tarjonnut omaksemme. Puhumme siis lyhyesti myös ripistä opettaaksemme ja kehottaaksemme yksinkertaisia ihmisiä.
Olen ensiksikin sanonut, että nyt puheena olevan ripin lisäksi on olemassa kahdenlaista muuta rippiä, joita kuitenkin on parempi sanoa kaikkien kristittyjen yhteiseksi tunnustukseksi. Tarkoitan sitä, että tunnustus tehdään yksin Jumalan tai yksin lähimmäisen kuullen ja pyydetään syntiä anteeksi. Sellainen tunnustus sisältyy myös Isä meidän -rukoukseen, jossa lausumme: "Anna meille meidän velkamme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme." Onhan koko Isä meidän -rukouskin sellaista tunnustusta. Rukouksemmehan on juuri sen tunnustamista, mitä meillä ei ole ja mitä emme tee, ja syyllisyytemme myöntämistä siihen; samalla pyydämme armoa ja iloista omaatuntoa. Sellaisen ripittäytymisen tulee jatkua keskeytyksettä koko elämämme ajan. Onhan kristillisyys varsinaisesti sitä, että tunnustamme olevamme syntisiä ja anomme armoa.
Toinenkin ripin laji, se rippi jota itse kukin tekee lähimmäiselleen, on yhteydessä Isä meidän -rukoukseen, siten nimittäin, että meidän tulee tunnustaa ja antaa anteeksi keskinäiset rikkomuksemme, ennen kuin astumme Jumalan eteen pyytämään anteeksiantoa. Kaikkihan me olemme syyllisiä suhteessa toisiimme. Siksi meidän tulee ja me voimme tunnustaa syntimme julkisestikin, kaikkien kuullen, ketään arastelematta. Oikein sanoo sananlasku: "Jos yksikin on hurskas, niin sitten ovat kaikki" - yksikään ei täytä velvollisuuttaan Jumalaa ja lähimmäistään kohtaan. Tämän yleisen synnintunnustuksen lisäksi on olemassa myös yksityinen. Jos on loukannut lähimmäistään, sitä on pyydettävä anteeksi. Näin ollen Isä meidän -rukouksessa on kaksi synninpäästöä: meille annetaan anteeksi kaikki mitä olemme rikkoneet Jumalaa ja lähimmäistä vastaan, kunhan me puolestamme annamme anteeksi lähimmäiselle ja teemme sovinnon hänen kanssaan.
Tämän välttämättömän julkisen ja päivittäisen ripin lisäksi on olemassa se salainen rippi, joka suoritetaan vain yhden veljen läsnä ollessa. Kun sydämellämme on jotakin erityistä, joka meitä ahdistaa, joka kalvaa omaatuntoa eikä päästä meitä rauhaan, ja kun huomaamme olevamme uskossa liian heikot, silloin saamme valittaa tätä kaikkea jonkun veljen kuullen, sinä hetkenä ja niin usein kuin haluamme, saadaksemme neuvoa, lohdutusta ja rohkaisua. Tätä ripin lajia ei ole meille annettu käskynä, kuten nuo kaksi edellistä, vaan se on annettu vapaasti käytettäväksi, sen mukaan kuin itse kukin sitä hädässään tarvitsee. Tämä on peräisin siitä säätämyksestä, jolla Kristus itse pani päästösanan kristittyjen suuhun ja käski vapauttaa meidät synneistä. Missä ikinä on syntinsä tunteva ja lohdutusta ikävöivä sydän, se saa lujan turvapaikan, kun se löytää Jumalan sanan ja kuulee, että Jumala itse ihmisen suulla päästää hänet synneistä ja julistaa vapaaksi.
Ota siis huomioon, kuten usein olen sanonut, että ripissä on kaksi kohtaa. Toisessa toimimme me itse: minä valitan syntiäni ja anon lohtua ja virvoitusta sielulleni. Toisessa toimii Jumala: hän julistaa minut ihmisen suuhun panemallaan sanalla vapaaksi synneistäni - ja juuri tämä ripin tärkein ja jaloin osa tekee koko ripin suloiseksi ja lohdulliseksi. Näihin aikoihin asti kaikki paino on pantu sille, mitä me teemme, ja ajatus on pysähtynyt siihen, että vain meidän synnintunnustuksemme olisi täydellinen. Ripin toista, tärkeintä kohta ei ole otettu huomioon eikä siitä ole saarnattu. Jumalalle maksuna, ja että synneistä päästö olisi mitätön ja synti jäänyt anteeksi antamatta, jos tunnustus ei ollut täydellinen, aivan tarkoin suoritettu. Näin meidät kaikki ajettiin toivottomuuteen, sillä eihän niin täydellinen tunnustus ollut mahdollinenkaan, eikä yksikään omatunto löytänyt rauhaa eikä voinut luottaa päästösanaan. Näin tehtiin rakas rippi hyödyttömäksi ja jopa raskaaksi ja katkeraksi, mistä jokainen sielu sai pahan vamman ja joutui turmioon.
Meidän on siis ymmärrettävä erottaa ripin kohdat kauas toisistaan: meidän oma toimintamme on pidettävä vähäarvoisena, mutta Jumalan sanaa on pidettävä suuressa ja korkeassa arvossa. Emme mene ripittäytymään ikään kuin lähtisimme suorittamaan jotakin oivallista tekoa ja lahjoittamaan sitä Jumalalle, vaan menemme ripille ottaaksemme vastaan Jumalan lahjan. Sinun ei tarvitse tulla kertomaan, kuinka kunnollinen tai kelvoton sinä olet. Jos olet kristitty, tiedän tuon muutoinkin, jos taas et ole, tiedän vielä paremmin. Rippi on tarpeen, jotta voisit valittaa hätääsi, jotta antaisit auttaa itseäsi ja saisit iloisen sydämen ja omantunnon.
Tähän ei sinua saa kukaan pakottaa käskyillään. Me sanomme näin: Jokainen, joka jo on tai ainakin haluaisi olla kristitty, ottakoon vastaan vilpittömän neuvon ja käyköön noutamassa kalliin aarteen. Jos et ole kristitty etkä kaipaa sellaista lohdutusta, me jätämme sinut erään toisen pakotettavaksi.
Näin me kerta kaikkiaan kumoamme paavin hirmuvallan, käskyn ja pakon, me kun emme sitä mihinkään tarvitse, sillä mehän opetamme tähän tapaan: Jos joku ei mene ripille vapaaehtoisesti, saadakseen synninpäästön, älköön menkö ollenkaan. Jääköön pois sekin, joka menisi sinne luottaen omaan tekoonsa, oman tunnustuksensa täydellisyyteen. Mutta samalla me kehotamme: Mene ripittäytymään ja kerro hätäsi, ei siinä mielessä, että tunnustuksesi olisi jokin teko, vaan sitä varten että kuulisit, mitä Jumala antaa sanoa sinulle. Tätä päästösanaa sinun on pidettävä tärkeänä, suurena ja kalliina. Se on verrattoman jalo aarre, joka on kunnioittavin ja kiitollisin mielin otettava vastaan.
Jos tämä tehtäisiin selväksi ja samalla osoitettaisiin, millainen on se hätä, jonka on määrä saada meidät liikkeelle, silloin ei tarvittaisi tyrkyttämistä eikä pakottamista. Jokaisen saisi liikkeelle hänen omatuntonsa, joka herättäisi hänessä sellaisen pelon, että hän kyllä osaisi iloita aarteestaan ja toimia kurjan kerjäläisen tavoin. Kun joku sellainen kuulee, että jossakin jaetaan suuri määrä rahaa tai vaatteita, häntä ei tarvitse ajaa paikalle kepillä, vaan hän kyllä lähtee käskemättäkin juoksemaan, minkä jalat kannattavat, ettei vain myöhästyisi jakelusta. Jos sitä vastoin annettaisiin käsky, että kaikkien kerjäläisten on juostava tiettyyn paikkaan, mutta ei mainittaisi mitään syytä eikä kerrottaisi, mitä sieltä on saatavana, silloin jokainen menisi vastahakoisena, kuin ainakin näyttämään, kuinka kurja ja köyhä kerjäläinen hän on, eikä kukaan uskoisi sieltä mitään saavansa. Ei sellaisesta paljon iloa ja lohdutusta lähtisi, vaan käskyä vihattaisiin aina vain enemmän.
Näin ovat kuitenkin paavin saarnaajat menetelleet aina tähän hetkeen asti. He ovat olleet visusti vaiti näistä ihanista, runsaista lahjoista ja tästä sanomattoman arvokkaasta aarteesta. he ovat ajaneet meitä laumoina liikkeelle vain sitä varten, että näkisimme, kuinka likaisia ja saastaisia me olemme. Kuka näin ollen ripittäytyi mielellään? Mutta nyt me emme sano näin: Katso, kuinka täynnä saastaa olet, tuijota saastaan kuin peiliin - ei, me annamme toisen neuvon: Jos olet köyhä ja kurja, niin mene ja käytä parantavaa lääkettä! Jos joku tuntee kurjuutensa ja hätänsä, hän kyllä saa sellaisen halun ottaa lääkettä, että hän iloiten ja juoksujalkaa rientää sitä noutamaan. Ne taas, jotka eivät lääkkeestä välitä eivätkä tule omasta halustaan, menkööt meidän puolestamme menojaan. Tietäkööt kuitenkin, ettemme pidä heitä kristittyinä.
Me opetamme siis ihmisille, kuinka ihmeellisen kallisarvoinen ja lohdullinen aarre rippi on ja varoitamme heitä halveksimaan tällaista kalleutta, joka annetaan keskelle suurta hätäämme. Jos sinä olet kristitty, et ole ollenkaan sen tarpeessa, että minä sinua pakotan tai paavi sinua komentelee. Itse sinä pakotat itsesi tulemaan ja pyydät minulta, että pääsisit aarteesta osalliseksi. Mutta jos sitä halveksit ja ylpeänä elät ripittäytymättä, me päättelemme siitä, ette ole ensinkään kristitty eikä sinun kuulu myöskään päästä nauttimaan ehtoollisen sakramenttia. Sinähän halveksit sellaista, mitä ei yhdenkään kristityn sovi halveksia, ja näin on oma vikasi, ettet voi saada syntejäsi anteeksi. Onhan menettelysi varma merkki siitä, että halveksit myös evankeliumia.
Kaiken kaikkiaan, me emme tahdo tietää mistään pakosta. Mutta jos joku ei kuuntele eikä noudata saarnaamme ja kehotustamme, hänen kanssaan ei meillä ole mitään tekemistä eikä hänen pidä saaman muruakaan evankeliumista. Jos olisit kristitty, sinä juoksisit riemuiten sadan peninkulman päästä sitä saamaan. Ei sinua tarvitsisi pakottaa, vaan itse sinä tulisit ja pakottaisit meitä. Pakko on näet pantava toisin päin: me joudumme määräyksen alaisiksi, sinä pääset vapaaksi. Me emme ahdista ketään, sen sijaan sallimme ihmisten tungeksia luoksemme. Samoinhan meidän on pakko saarnata ja jakaa ehtoollista.
Kehottaessani ripittäytymään kehotan siis vain elämään kristittynä. Jos onnistun jälkimmäisessä, saan kyllä sinut ripillekin saman tien. Jos näet joku sydämestään haluaa olla hurskas kristitty ja elää synneistä vapaana ja omatunto iloisena, hänellä on jo oikea nälkä ja jano, hän tavoittelee leivänpalasta suuhunsa, hän on kuin takaa-ajettu, helteen ja janon vaivaama perua, kuten 42. psalmi sanoo: "Niinkuin peura halajaa vesipurolle, niin minun sieluni halajaa sinua, Jumala." Aivan samoin kuin peura kaipaa kipeästi raikasta lähdettä, niin minäkin ahdistuneena kaipaan Jumalan sanaa, synninpäästöä, ehtoollisen sakramenttia jne. Silloin opetettaisiin rippia oikein, jos onnistuttaisiin herättämään halua ja rakkautta siihen, niin että ihmiset tulisivat ripille ja ahdistaisivat meitä enemmän kuin soisimmekaan. Paavilaiset vaivatkoot ja piinatkoot meidän puolestamme itseään ja muita, he kun eivät pidä tätä aarretta arvossa vaan torjuvat sen. Mutta me kohotamme kätemme ylistääksemme ja kiittääksemme Jumalaa siitä, että olemme päässeet tähän ymmärrykseen ja armoon.