Jumala on antanut isän ja äidin tehtävälle erityisarvon, joka ylittää kaiken muun arvon ja aseman, missä ihminen voi olla. Hän ei käske vain rakastaa, vaan myös kunnioittaa vanhempia. Veljiä, sisaria ja ylipäänsä lähimmäisiä koskevista Jumalan käskyistä suurin on se, että heitä on rakastettava. Hän siis erottaa isän ja äidin kaikista ihmisistä maan päällä ja asettaa heidät rinnalleen. Kunnioittaminen on näet paljon suurempi asia kuin rakastaminen, koska siihen ei sisälly pelkästään rakkautta, vaan myös majesteettiin kohdistuvaa kuuliaisuutta, nöyryyttä ja pelkoa. Hän ei myöskään käske vain puhutella vanhempia ystävällisesti ja kunnioittavasti, vaan ennen kaikkea ilmaista ja osoittaa sekä ajatuksin että teoin, miten suuressa arvossa heitä pidetään, nimittäin Jumalan jälkeen kaikkein ylimpinä. Sillä sitä, jota on koko sydämestä kunnioitettava, on pidettävä todella suuressa arvossa.
Nuorten mieleen on siis pantava, että heidän tulee pitää vanhempiaan Jumalan sijaisina ja ajatella, että he yhtä kaikki ovat isä ja äiti, jotka Jumala on antanut, miten vähäpätöisiä, köyhiä, raihnaisia tai omituisia he sitten ovatkin. Hairahdusten ja virheiden vuoksi heitä ei saa lakata kunnioittamasta. Sen vuoksi ei pidä kiinnittää huomiota siihen, millaisia he ovat ihmisinä, vaan Jumalan tahtoon ja hänen luomakuntansa järjestykseen. Jumalan silmissä me kaikki tosin olemme samanarvoisia, mutta ihmisten kesken emme tule toimeen ilman erilaisuutta ja järjestykseen kuuluvaa eriarvoisuutta. Sen vuoksi on pidettävä Jumalan käskynä myös sitä, että sinä olet poikana isällesi kuuliainen ja alistut hänen käskyvaltaansa.
Sinun on siis opittava, mitä tämän käskyn vaatima vanhempien kunnioittaminen merkitsee. Heitä on ensinnäkin pidettävä kaikkein suurimmassa arvossa, kalleimpana aarteena maan päällä. Toiseksi heidän edessään on myös pidettävä kieli kurissa: ei saa tiuskia, ei huutaa päin silmiä eikä kinastella, vaan on annettava heidän olla oikeassa ja pysyttävä vaiti, vaikka he menisivätkin liian pitkälle. Kolmanneksi heille on osoitettava kunnioitusta myös teoin ja koko elämälle, niin että palvelemme, autamme ja elätämme heitä, kun he ovat vanhoja, sairaita, raihnaisia tai köyhiä. Tätä kaikkea ei tule tehdä vain halukkaasti, vaan myöskin nöyrästi ja osoittaen kunnioitusta, aivan kuin Jumalalle. Sillä se, joka tietää, miten heitä on arvostettava, ei anna heidän kärsiä hätää eikä nälkää, vaan nostaa heidät rinnalleen ja yläpuolelleen sekä jakaa heille omastaan mahdollisuuksiensa mukaan.
Huomaa sitten tarkasti, miten tässä on annettu lasten suoritettavaksi suuri, hyvä ja pyhä tehtävä, jota valitettavasti kuitenkin pahasti halveksitaan ja vähätellään. Kukaan ei huomaa, että Jumala on niin käskenyt tai että se on Jumalan pyhä sana ja opetus. Sillä jos siitä olisi näin ajateltu, jokainen olisi voinut päätellä, että näiden sanojen mukaan elävät ihmiset ovat kaiken lisäksi pyhiä. Silloin ei olisi tarvinnut luoda mitään luostarielämää eikä sääntökuntia. Jokainen lapsi olisi voinut pitää kiinni tästä käskystä, ojentaa omantuntonsa Jumalan edessä ja sanoa: "Jos minun on tehtävä hyviä ja pyhiä tekoja, en tiedä mitään parempaa, kuin että osoitan vanhemmilleni kaikkea kunnioitusta ja kuuliaisuutta, koska itse Jumala on niin käskenyt." Sillä sen, mitä Jumala käskee, täytyy olla monin verroin jalompaa kuin mikään, mitä itse kykenemme keksimään. Ja koska Jumalaa suurempaa ja parempaa opettajaa ei löydy mistään, ei myöskään ole olemassa parempaa opetusta, kuin minkä hän itse antaa. Hän opettaa ylenpalttisesti, mitä on tehtävä, mikäli aiotaan harjoittaa oikeita hyviä tekoja, ja käskemällä niitä tekemään hän osoittaa, että ne miellyttävät häntä. Jos siis Jumala käskee tällaista eikä tiedä mitään parempaa, en minäkään ikinä kykene parempaa keksimään.
Näin siis olisi kunnon lasta pitänyt kodin suojassa oikein opettaa ja terveellisesti kasvattaa olemaan kuuliainen ja palvelemaan vanhempiaan. Siitä olisi saatu nähdä hyötyä ja iloa. Jumalan käskyä ei kuitenkaan ole pidetty välttämättömänä näin voimakkaasti painottaa, vaan se on jätetty syrjään tai sitä on opetettu niin pinnallisesti, ettei siitä ole jäänyt mitään lapsen mieleen. Suu auki hän on saanut jäädä ihmettelemään sitä, mitä me olemme Jumalalta edes neuvoa kysymättä omasta päästämme keksineet.
Mikäli nuoriso tahtoo palvella Jumalaa, sen on tarkattava ensisijaisesti tätä käskyä eikä kiinnitettävä huomiota mihinkään muuhun. Silloin se tekee hyviä tekoja, jotka miellyttävät isää ja äitiä tai näiden sijassa olevia. Sillä lapsi, joka tämän tietää ja tekee, saa ensiksikin olla rohkealla mielellä. Kaikkia itsevalituissa teoissaan puuhailevia uhmaten hän voi iloisesti ja kiittäen sanoa: "Katso, tämä teko miellyttää taivaallista Isääni, sen tiedän varmasti." Astukoot kaikki joukolla esiin kehumaan monia suuria, vaivalloisia ja vaikeita tekojaan, niin katsotaan, pystyvätkö he esittämään mitään, mikä olisi parempaa ja jalompaa, kuin kuuliaisuus isälle ja äidille. Jumala on asettanut ja määrännyt sen heti omaan majesteettiinsa kohdistuvan kuuliaisuuden jälkeen seuraavalle sijalle. Jos kerran Jumalan sana ja tahto tapahtuvat ja toteutuvat, mikään ei saa olla arvokkaampaa kuin vanhempien sana ja tahto. Kuitenkin myös sen on alistuttava kuuliaiseksi Jumalalle, eikä se saa johtaa ristiriitaan edellisten käskyjen kanssa.
Iloitse siksi sydämesi pohjasta ja kiitä Jumalaa siitä, että hän on sinut valinnut ja suonut sinulle arvon tehdä hänelle näin kallisarvoisia ja mieluisia tekoja. Vaikka muut pitävätkin niitä vähäpätöisinä ja halveksittavina, pidä sinä niitä suurena kalleutena, ei siksi, että me vanhemmat olisimme arvokkaita, vaan siksi, että se sisältyy pyhään aarteeseen eli Jumalan sanaan ja käskyyn. Minkä hinnan maksaisikaan jokainen kartusiaanimunkki ja -nunna, 13 jos kaikessa hengellisyydessään voisi suorittaa Jumalalle edes yhden hänen käskynsä mukaisen teon ja lausua hänelle iloisin mielin: "Vihdoinkin tiedän, että tämä teko miellyttää sinua." Mihin mahtavatkaan nuo surkeat ihmisparat turvautua, kun he joutuvat seisomaan Jumalan ja koko maailman edessä häpeästä punastuneina? Heidän edessään on lapsi, joka on elänyt tämän käskyn mukaan, ja he joutuvat tunnustamaan, ettei koko heidän erinomainen elämänsä ole tehnyt heitä arvollisiksi edes tälle vettä tarjoamaan. Oikein heille käykin, koska Perkele on vietellyt heidät polkemaan Jumalan käskyn jalkoihinsa, kiduttamaan itseään turhilla, itse keksityillä teoilla sekä saamaan palkakseen pilkan ja tuhon.
Eikö siis sydän hyppelisi ja tulvisi riemua, kun se ryhtyessään tekemään käskettyä työtä voisi sanoa: "Tämä on toki parempaa kuin mikään kartusiaanien pyhyys, vaikka he paastoaisivat itsensä kuoliaaksi ja rukoilisivat taukoamatta polvillaan." Sillä sinulla on varma sana ja jumalallinen todistus siitä, että hän on näin käskenyt, mutta sanaakaan ei löydy, että hän olisi tuota käskenyt. Mutta maailman surkeus ja masentava sokeus ilmenee siinä, ettei kukaan tätä usko. Niin on Perkele meidät lumonnut omien tekojemme väärällä pyhyydellä ja harhalla. Sen vuoksi toivoisin hartaasti, sanon sen taas, että ihmiset avaisivat silmänsä ja korvansa ja panisivat tämän sydämelleen, ettemme uudelleen joutuisi harhaan, Jumalan puhtaasta sanasta Perkeleen valheleikkiin. Silloin asiat kehkeytyisivät myös niin, että vanhemmilla olisi kodissaan paljon enemmän iloa, rakkautta, ystävällisyyttä ja yksimielisyyttä, samoin lapset saisivat vanhempiensa koko rakkauden. Jos taas lapset hangoittelevat vastaan eivätkä tee heille kuuluvia tehtäviä, ennen kuin heidät siihen piiskalla pakotetaan, he suututtavat sekä Jumalan että vanhempansa. Siten he riistävät itseltään suuren aarteen ja omantunnon ilon ja keräävät itselleen pelkkää onnettomuutta. Siksi maailman meno onkin nyt sillä tolalla kuin kaikki valittavat: niin nuoret kuin vanhatkin ovat täysin villiintyneitä ja hillittömiä, häpeämättömiä ja vailla minkäänlaista kunnioitusta. Mitään he eivät tee, ellei heitä siihen pakoteta, ja selän takana he panettelevat ja halventavat toisiaan minkä kerkiävät. Tämän vuoksi Jumala heitä rankaiseekin niin, että he joutuvat kaikenlaisiin ikävyyksiin ja kurjuuteen. Eiväthän vanhemmat yleensä itsekään osaa mitään. Narri kasvattaa narria. Miten he ovat eläneet, siten elävät lapsetkin.
Mitä edellä olen esittänyt, olkoon ensimmäinen ja tärkein syy, joka saa meidät ottamaan vaarin tästä käskystä. Jos meillä ei siis olisi isää eikä äitiä, meidän olisi toivottava, että Jumala asettaisi eteemme puupölkyn tai kiven voidaksemme kutsua niitä isäksi ja äidiksi. Koska hän kuitenkin on antanut meille elävät vanhemmat, tulisi meillä olla sitäkin suurempi syy iloita mahdollisuudesta osoittaa heille kunnioitusta ja kuuliaisuutta. Toiselta puolen me tiedämme sen miellyttävän suuresti ylhäistä majesteettia ja kaikkia enkeleitä, mutta ärsyttävän kaikkia perkeleitä. Lisäksi tiedämme, että se on edellisiin käskyihin sisältyvän ylhäisen jumalanpalveluksen jälkeen arvokkain teko, minkä ihminen voi tehdä. Ei almujen antaminen eikä mikään muukaan lähimmäiseen kohdistuva teko ole sen veroinen, sillä Jumala on asettanut vanhemmat kunniapaikalle, jopa sijaisikseen maan päälle. Jumalan tahdon ja mieltymyksen tulisi olla meille riittävä syy ja kannuste tehdäksemme halulla voitavamme.
Lisäksi olemme toki velvolliset osoittamaan myös maailmalle, miten kiitollisia olemme kaikesta hyvästä, mitä olemme vanhemmiltamme saaneet. Mutta tämäkin asia on maailmassa Perkeleen hallinnassa: lapset unohtavat vanhempansa, samoin kuin me kaikki Jumalan, kun kukaan ei ajattele, miten hän ravitsee, varjelee ja suojelee meitä sekä antaa meille runsain määrin ruumiillista ja hengellistä hyvää. Erityisesti vaikeuksiin joutuessamme äkeilemme ja nurisemme kärsimättöminä, ja heti on tiessään kaikki se hyvä, minkä olemme elämämme mittaan saaneet osaksemme. Aivan samoin teemme vanhemmillemmekin, eikä yksikään lapsi anna heille tunnustusta heidän huolenpidostaan, ellei Pyhä Henki sitä hänessä vaikuta.
Jumala kyllä tuntee nämä maailman pahat tavat. Siksi hän käskyillään muistuttaa ja ajaa jokaista ihmistä miettimään, mitä hänen vanhempansa ovat hänen hyväkseen tehneet. Silloin ihminen huomaa saaneensa heiltä ruumiillisen elämän ja sen lisäksi ravinnon ja kasvatuksen, olisihan hän muutoin jo sata kertaa tukehtunut omaan likaansa. Entisajan viisaat ovatkin sen vuoksi osuneet oikeaan sanoessaan: Deo, parentibus et magistris non potest satis gratiae rependi eli "Jumalaa, vanhempia ja opettajia ei koskaan voida kylliksi kiittää ja palkita". Joka tämän käsittää ja tätä miettii, se kunnioittaa varmasti vanhempiaan ilman pakkoa ja kantaa heitä käsillään, koska Jumala on heidän välityksellä antanut heille kaikkea hyvää.
Yli kaiken sen mitä edellä on sanottu, tulisi meitä tämän käskyn noudattamiseen kannustaa myös sen, että Jumala on siihen liittänyt ihanan lupauksen. Hän sanoo: "Että kauan eläisit siinä maassa, jossa asut." Päättele tästä itse, miten vakavasti Jumala suhtautuu tähän käskyyn. Hän ei ilmaise vain, että on siihen mieltynyt, että se tuottaa hänelle suurta iloa, vaan se on myös hyödyttävä meitä ja koituva parhaaksemme, jotta voisimme viettää hiljaista ja hyvää, kaikin tavoin rikasta elämää. Tämän vuoksi pyhä Paavalikin sitä niin painokkaasti tähdentää ja ylistää Efesolaiskirjeen 6. luvussa sanoen: "Tämä on ensimmäinen käsky, jota seuraa lupaus: 'että menestyisit ja kauan eläisit maan päällä'." Sillä vaikka muihinkin käskyihin sisältyy lupaus, se ei kuitenkaan minkään muun yhteydessä ole näin selvä ja nimenomainen.
Nyt siis tiedät, millainen palkka seuraa sitä, joka noudattaa tätä käskyä. Häneltä ei tule puuttumaan hyviä päiviä, onnea eikä menestystä. Toisaalta tiedät myös rangaistuksen, joka kohtaa tottelematonta. Hän menehtyy sitäkin nopeammin saamatta elämästään mitään iloa. "Kauan eläminen" ei nimittäin Raamatun mukaan merkitse vain päivien runsautta, vaan myös kaikkea sen omistamista, mikä kuuluu pitkään ikään, kuten terveys, puoliso ja lapset, ravinto, rauha ja hyvä hallitus. Ilman niitä ei tästä elämästä voida iloiten nauttia eikä se voi kestää pitkään. Ellet siis tahdo totella isää ja äitiä etkä antaa kasvattaa itseäsi, niin tottele sitten pyöveliä. Ellet häntä tottele, tottele sitä, joka luut oikaisee, kuolemaa! Sillä Jumala kerta kaikkiaan tahtoo näin: sinä joka rakastaen ja palvellen tottelet häntä ja hän antaa sinulle palkaksi ylen määrin kaikkea hyvää, tai sitten sinä vihastutat hänet ja hän lähettää kimppuusi kuoleman ja pyövelin. Mikä muu syy kuin tottelemattomuus, se ettei suostuta hyvällä kasvatettavaksi, tuottaa roistoja niin runsaasti, että heitä täytyy joka päivä hirttää, mestata ja teilata? Saadessaan näin Jumalan rangaistuksen he aiheuttavat vanhemmilleen onnettomuutta ja suurta tuskaa. Erittäin harvinaista on, että tuollaiset häpeämättömät ihmiset kuolevat luonnollisesti ajallaan.
Kunnollisilla ja tottelevaisilla taas on siunaus: he elävät pitkään kaikessa rauhassa ja näkevät lastenlapsensa, kuten edellä on sanottu, "aina kolmanteen ja neljänteen polveen". Tämä tiedetään myös kokemuksesta. Jos jossakin on kunnianarvoisia, vanhoja, vauraita ja runsaslapsisia sukuja, se varmasti johtuu siitä, että jotkut ovat saaneet hyvän kasvatuksen ja kunnioittaneet vanhempiaan. Jumalattomista taas on kirjoitettu psalmissa 109: "Hänen jälkeläisensä hävitkööt sukupuuttoon, heidän nimensä pyyhittäköön pois toisessa polvessa." Salli siis opettaa itsellesi, miten suuriarvoisena Jumala pitää kuuliaisuutta. Hän arvostaa sen korkealle, on itse syvästi mieltynyt siihen ja palkitsee sen runsaasti. Lisäksi hän valvoo sitä tarkoin rangaistakseen niitä, jotka eivät ole kuuliaisia. Sanon tämän kaiken sen vuoksi, että se saataisiin hyvin painumaan nuorison mieleen, sillä kukaan ei usko, että tämä käsky on näin tärkeä. Eihän sitä ole tähän mennessä, paavin valtakautena, lainkaan otettu huomioon eikä opetettu. Sanat ovat yksinkertaiset ja helppotajuiset. Jokainen kuvittelee osaavansa ne hyvin jo ilmankin. Siksi ne sivuutetaan ja ryhdytään tavoittelemaan kaikkea muuta. Ei nähdä eikä uskota, että tämän käskyn laiminlyöminen vihastuttaa Jumalaa ankarasti. Yhtä vähän ymmärretään, että siinä pysymällä tehdään suurenmoisia ja otollisia tekoja.
Tämän käskyn yhteydessä tulee edelleen puhua kaikenlaisesta kuuliaisuudesta, joka kohdistuu esimiehiin, niihin, joiden tehtävä on käskeä ja hallita, sillä vanhempien esivalta-asemasta virtaa ja levittäytyy kaikki muu valta. Sillä milloin isä ei yksin kykene kasvattamaan lastaan, hän ottaa opettajan avukseen häntä opettamaan; milloin isä on liian heikko, hän ottaa avukseen ystävänsä ja naapurinsa; jos hän kuolee, hän luovuttaa ja siirtää hallinta- ja käskyvaltansa muille, niille, joille se uskotaan. Aivan samoin hänen on hallittava myös talonväkeään, palvelijoita ja palvelijattaria. Näin siis kaikki vallankäyttäjät edustavat vanhempia, ja näiltä heidän on saatava valtuutus hallitsemiseensa. Raamatun mukaan heitä kaikkia kutsutaankin isäksi, koska he hallitessaan toimittavat isän virkaa ja heidän tulee suhtautua alaisiinsa isällisesti. Antoivathan roomalaisetkin ja muut muinaiset kansat samalla tavoin talon isännille ja emännille nimityksen patres et matres familias, mikä tarkoittaa 'perheenisät ja -äidit'. Samoin he antoivat ruhtinailleen ja hallitsijoilleen nimityksen patres patriae 15 eli 'koko maan isät' - suureksi häpeäksi meille, jotka haluaisimme käydä kristityistä. Mehän emme käytä heistä sellaista nimitystä tai ainakaan pidä ja kunnioita heitä sellaisina.
Näin siis kaikki isännän valtapiiriin kuuluvat on velvolliset samaan kuin lapsi isäänsä ja äitiänsä kohtaan. Palvelusväen on siksi huolehdittava siitä, etteivät pelkästään tottele isäntiään ja emäntiään, vaan myös kunnioittavat heitä kuin omaa isäänsä ja äitiänsä sekä tekevät mielellään ja iloiten eivätkä pakosta ja vastentahtoisesti kaiken, mitä tietävät itseltään odotettavan. Palvelusväen on meneteltävä näin juuri aiemmin mainitusta syystä. Se on Jumalan käsky ja miellyttää häntä enemmän kuin mitkään muut teot. Tämän vuoksi heidän oikeastaan pitäisi iloiten maksaa korvausta siitä, että heillä on mahdollisuus saada isäntä ja emäntä ja sen vuoksi elää hyvällä omallatunnolla tietäen, miten voidaan tehdä todella kullanarvoisia tekoja. Tähän asti niitä on pidetty mitättöminä ja halpa-arvoisina. Sen sijaan on juostu Perkeleen nimissä luostareihin, pyhiinvaellusmatkoille ja aneiden perään - huonolla omallatunnolla ja omaksi vahingoksi.
Jos kurja kansa saataisiin käsittämään tämä asia, niin palvelustyttö kyllä hyppelisi sulasta riemusta, ylistäisi ja kiittäisi Jumalaa. Kunnollisella työllä, josta hän muutoinkin saa elatuksen ja palkan, hän keräisi haltuunsa aarteen, jollaista ei ole kenelläkään, vaikka olisivat pyhimpien arvossa. Eikö olekin valtava kerskauksen aihe, että voi tietää ja sanoa näin: "Kun toimitat jokapäiväisiä talousaskareitasi, teet jotain, mikä on kaikkea munkkien pyhyyttä ja elämän ankaruutta parempaa." Lisäksi sinulla on lupaus, että tulet onnistumaan kaikessa hyvässä ja siinä menestymään. Miten voisit olla autuaampi tai elää pyhemmin, sikäli kuin on teoista kysymys. Sillä usko varsinaisesti tekee pyhäksi Jumalan edessä ja palvelee vain häntä, teot sen sijaan palvelevat ihmisiä. Herran alaisuudessa sinulla on kaikkea hyvää, suojelusta ja varjelusta, lisäksi iloinen omatunto ja armollinen Jumala, joka maksaa sinulle satakertaisesti. Sinähän olet kuin aatelismies ikään, kunhan vain elät kunnolla ja kuuliaisesti. Muutoin tulee osaksesi ensinnäkin pelkkää Jumalan vihaa ja armottomuutta sekä täysin rauhaton sydän, sitten kaikenlaista tuskaa ja onnettomuutta. Jota sekään ei saa herätetyksi käyttäytymään kunnolla, sen jätämme pyövelin ja luidenoikaisijan, kuoleman käsiin. Sen vuoksi tulee jokaisen, jolle opetukset kelpaavat, ajatella, ettei Jumala laske leikkiä. Tiedä, että kanssasi puhuu Jumala ja että hän vaatii sinulta kuuliaisuutta. Jos tottelet häntä, olet hänen rakas lapsensa, mutta jos halveksit kuuliaisuutta, saat myös palkaksesi turmion, kurjuuden ja sydämen tuskan.
Samoin on puhuttava myös kuuliaisuudesta, joka kohdistuu maalliseen esivaltaan. Sehän sisältyy kaikkinensa, kuten sanottu, isän kutsumukseen ja ulottuu erittäin laajalle. Eihän tässä ole kysymys vain yksittäisestä isästä, vaan hallitsija on isä yhtä monelle kuin hänellä on alamaisia. Sillä Jumala antaa ja säilyttää meille ravinnon, kodin ja konnun, suojan ja turvallisuuden hallitsijoiden välityksellä aivan kuin he olisivat vanhempia. Koska he siis kaikella kunnialla kantavat sellaista arvonimeä korkeimpana heille suotuna tunnustuksena, mekin olemme velvolliset kunnioittamaan ja arvostamaan heitä kalleimpana aarteena ja ihanimpana kalleutena maan päällä.
Joka siis näin on kuuliainen, altis palvelemaan ja avulias sekä tekee mielellään kaiken, mitä kunnioittaminen vaatii, hän tietää miellyttävänsä Jumalaa ja saavansa palkaksi iloa ja onnea. Jos taas hän ei tahdo tehdä sitä sydämensä halusta, vaan halveksii sitä, asettuu poikkiteloin tai ryhtyy metelöimään, hänen on syytä tietää, ettei saa osakseen hiventäkään armoa eikä siunausta. Jos hän tässä kuvitteleekin hankkivansa menettelyllään kultarahan, hän toisaalla kärsii kymmenkertaisen tappion tai joutuu hirteen, menehtyy sotaan, ruttoon tai nälkään tai saa lapsiltaan pelkkää huonoa kohtelua. Hänen on kärsittävä palvelusväkensä ja naapureidensa tai muukalaisten ja tyrannien aiheuttamaa vahinkoa, vääryyttä ja väkivaltaa. Näin saamme ansaitsemamme maksun ja rangaistuksen, jota olemme itse etsineet.
Jos edes kerran suostuisimme kuulemaan, miten mieluisia tuollaiset teot ovat Jumalalle ja miten runsas palkka niistä seuraa, niin kokisimme elävämme sulassa rikkauden tulvassa ja tuntisimme omistavamme kaiken, mitä sydämemme kaipaa. Mutta koska Jumalan sanaa ja käskyä pidetään perin juurin vähäarvoisena, aivan kuin jonkun petollisen lavertelijan puheena, niin katsotaanpa vain, onko sinussa miestä sitä uhmaamaan. Mahtaakohan Jumalan olla kovinkaan vaikeaa rangaista sinua? Sen vuoksi eläisit toki paljon paremmin osanasi Jumalan suosio, rauha ja onni kuin epäsuosio ja onnettomuus. Eikö maailma sinunkin mielestäsi ole nykyisin niin täynnä uskottomuutta, häpeää, kurjuutta ja murhaa juuri siksi, että jokainen tahtoo olla oma herransa ja vapaa kuin keisari, kenellekään mitään antamatta, ja tekee kaiken, mitä mieleen juolahtaa? Siksi Jumala rankaisee roistoa toisella roistolla. Jos petät tai halveksit isäntääsi, tulee toinen, joka samalla tavalla ilveilee sinun kustannuksellasi, ja vieläpä omassa kodissasi joudut kokemaan, miten vaimo, lapset ja palvelusväki panevat sinut maksamaan kaiken kymmenkertaisesti.
Tunnemme tosin hyvin onnettomuutemme, nurisemme ja valitamme uskottomuutta, väkivaltaa ja vääryyttä, mutta emme halua nähdä, että itse olemme kelpo rangaistuksen ansainneita roistoja emmekä hiukkaakaan parane. Emme halua mitään armoa emmekä onnea, ja sen vuoksi saammekin ansiosta pelkkää onnettomuutta ilman vähintäkään sääliä. Maan päällä täytynee yhä jossain päin olla myös kunnon ihmisiä, koska Jumala vielä antaa niinkin paljon hyvää. Meidän vuoksemme ei talosta pitäisi löytyä pennin pyörylää eikä pellolta yhtään oljenkortta. Minun on ollut pakko puhua tästä asiasta näin monisanaisesti, jotta joku edes joskus panisi sen sydämellensä. Niin pääsisimme vapaiksi sokeudesta ja kurjuudesta, mihin olemme kovin syvälle vajonneet, tuntisimme oikein Jumalan sanan ja tahdon sekä ottaisimme sen vakavasti. Siitä me oppisimme, miten voisimme saada kylliksi sekä ajallista että iankaikkista iloa, onnea ja autuutta.
Olemme siis kuvailleet tämän käskyn yhteydessä kolmenlaisia isiä, ensiksi niitä, joiden lihaa ja verta me olemme, toiseksi isäntiä ja kolmanneksi maan isiä. Heidän lisäkseen on olemassa myös hengellisiä isiä, mutta he eivät ole sellaisia kuin paavikunnassa, missä kyllä suostutaan käyttämään isän nimeä, mutta ei toimittamaan isän virkaa. Hengellisiä isiä näet ovat vain ne, jotka hallitsevat ja johtavat meitä Jumalan sanalla. Siten esimerkiksi pyhä Paavali vetoaa isän asemaansa sanoessaan ensimmäisen Korinttolaiskirjeen neljännessä luvussa näin: "Minä teidät synnytin evankeliumin kautta Jeesuksessa Kristuksessa." Koska he siis ovat isiä, heitä kuuluisi myös kunnioittaa, jopa ennen kaikkea muita, mutta käytännössä näin tapahtuu vain harvoin. Maailma näet pakosta kunnioittaa heitä niin, että karkottaa heidät maasta pois eikä suo heille leivän muruakaan. Lyhyesti sanoen, heidän täytyy olla, Paavalin sanaa käyttäen, "maailman tunkiona ja joka miehen hylkynä". Kuitenkin myös rahvaalle on välttämättä opetettava, että Jumala velvoittaa niitä, jotka haluavat kantaa kristityn nimeä, pitämään sielunhoitajiaan "kaksinkertaisessa kunniassa", tekemään heille hyvää ja turvaamaan heidän elatuksensa. Silloin Jumala antaa myös sinulle tarpeeksi eikä jätä sinua minkäänlaiseen puutteeseen. Mutta nyt jokainen nostaa niskakarvansa pystyyn ja käy puolustautumaan: kaikki pelkäävät nääntyvänsä nälkään. Siinä, missä ennen täytimme kymmenen ihramahaa, emme nyt pysty edes yhtä kunnon saarnaajaa elättämään. Siksi ansaitsemmekin sen, että Jumala riistää meiltä sanansa ja siunauksensa ja päästää uudelleen esiin valhesaarnaajia, jotka johdattavat meidät Perkeleen luo ja kaiken lisäksi imevät vielä hikemme ja veremmekin.
Mutta niille, jotka pitävät Jumalan tahdon ja käskyt silmissään, kuuluu lupaus. Kaikki, minkä he käyttävät maallisten ja hengellisten isiensä hyväksi, korvataan heille runsaasti ei leivällä, vaatetuksella ja rahalla vuodeksi tai pariksi, vaan pitkällä iällä, elatuksella ja rauhalla sekä ikuisella rikkaudella ja autuudella. Tee sen vuoksi vain mitä sinun kuuluu tehdä ja jätä elatuksesi ja tarpeittesi täyttäminen Jumalan huoleksi. Koska hän on sen luvannut eikä ole vielä milloinkaan valehdellut, ei hän valehtele sinullekaan.
Tämän pitäisi todella innostaa meitä ja saada sydämemme sulamaan halusta ja rakkaudesta niitä kohtaan, joita olemme velvolliset kunnioittamaan, niin että nostamme kätemme iloisesti kiittämään Jumalaa, joka on antanut meille tällaisen lupauksen. Sen mukaisesti meidän on riennettävä aina maailman ääriin asti. Sillä vaikka koko maailman yhdistäisi voimansa, se ei kykenisi hetkeksikään pidentämään elämäämme eikä antamaan meille maasta leivän muruakaan. Mutta Jumala voi ja tahtoo antaa sinulle ylenpalttisesti kaikkea, mitä sydämesi haluaa. Joka tällaista halveksii ja antaa sen mennä menojaan, on kerta kaikkiaan arvoton kuulemaan yhtään Jumalan sanaa.
Nyt on puhuttu jo yllin kyllin kaikille, jotka kuuluvat tämän käskyn piiriin. Sen ohella olisi ehkä saarnattava myös vanhemmille ja heidän virkaansa toimittaville, miten heidän on käyttäydyttävä niitä kohtaan, jotka on annettu heidän hallittavikseen. Vaikka siitä ei kymmenessä käskyssä suoranaisesti puhutakaan, voidaan kyllä monista raamatunkohdista löytää runsaasti tätä koskevia käskyjä. Kaikkialla missä Jumala puhuu isästä ja äidistä, hän tahtoo, että se sisällytetään juuri tähän käskyyn. Hän ei näet halua pitää tässä virassa ja hallintatehtävässä roistoja eikä tyranneja, eikä hän sitä varten anna heille kunniaa eli valtaa ja oikeutta hallita, että he sallisivat palvoa itseään, vaan että he muistaisivat olevansa velvolliset tottelemaan Jumalaa. Ennen kaikkea tämä kuitenkin tapahtuu siksi, että he hoitaisivat virkaansa mielellään ja uskollisesti, ei pelkästään raviten lapsiaan, palvelusväkeään ja alaisiaan ja huolehtien heidän ruumiillisesta hyvinvoinnistaan, vaan ennen kaikkea kasvattaen heitä ylistämään ja kunnioittamaan Jumalaa. Älä sen vuoksi kuvittele, että voisit toimia näissä asioissa mielihalusi mukaan ja tehdä ratkaisusi vapaasti, vaan muista, että sen on Jumala ankarasti käskenyt ja antanut tehtäväksesi. Hänelle sinä joudut siitä myös vastaamaan.
Tässä kohtaamme taas saman inhottavan vitsauksen. Kukaan ei velvollisuuttaan huomaa eikä arvosta. Kaikki kulkevat kulkuaan aivan kuin Jumala antaisi lapset huviksi ja ajanvietteeksi, palvelusväen käytettäväksi härän ja aasin tavoin pelkkään työntekoon tai alaiset kohdellaksemme heitä mielivaltaisesti. He saavat olla oloissaan aivan kuin meitä ei lainkaan koskisi, mitä he oppivat ja kuinka he elävät. Kukaan ei tahdo käsittää, että heistä huolehtiminen on ylhäisen majesteetin käsky, josta hän vaatii meidät tiukasti tilille, eikä myöskään sitä, että vakava huolehtiminen nuorisosta on tavattoman tärkeä asia. Mikäli me nimittäin haluamme saada maalliseen ja hengelliseen hallintoon sopivia ja taitavia henkilöitä, meidän täytyy ahkerasti, vaivoja ja kustannuksia säästämättä, opettaa ja kasvattaa lapsiamme palvelemaan Jumalaa ja maailmaa. Emme saa miettiä pelkästään sitä, miten kokoaisimme heille rahaa ja omaisuutta, sillä Jumala voi kyllä ilman meitäkin heidät ruokkia ja rikastuttaa, kuten hän joka päivä tekeekin. Hänhän on antanut ja uskonut haltuumme lapsia sitä varten, että kasvattaisimme ja hallitsisimme heitä hänen tahtonsa mukaisesti. Eivät he muutoin isää tai äitiä tarvitsisi. Jokaisen on siksi tiedettävä, että hän on Jumalan armon menettämisen uhalla velvollinen kasvattamaan lapsensa ennen kaikkea jumalanpelkoon ja Jumalan tuntemiseen. Jos he ovat pystyviä, heidät on päästettävä myös saamaan oppia ja opiskelemaan, jotta heitä voitaisiin käyttää siihen, mihin tarvetta ilmaantuu.
Jos näin tehtäisiin, Jumala myös siunaisi meitä runsaasti ja antaisi meille armon kasvattaa maalle ja kansalle hyödyllisiä ihmisiä, lisäksi vielä kunnollisia hyvin kasvatettuja kansalaisia, siveitä ja toimekkaita naisia, jotka siten kykenevät kasvattamaan kunnon lapsia ja palvelusväkeä. Ajattele siis itse, miten kauheaa vahinkoa aiheutat, jos laiminlyöt tämän asian ja syyllistyt siihen, etteivät lapsesi saa hyödyllistä kasvatusta, joka koituu heidän autuudekseen. Lisäksi saat niskoillesi kaiken synnin ja vihan näin laiminlyömällä omat lapsesi, ansaitset itsellesi helvetin, vaikka kuinka olisit muutoin kunnollinen ja pyhä. Jumala rankaiseekin maailmaa kaiken tuollaisen halveksunnan vuoksi kauheasti, niin ettei täältä löydy minkäänlaista kuria, komentoa eikä rauhaa. Vaikka me sitä valitamme, mutta emme huomaa olevamme itse syypäitä, sillä alaisemme ovat juuri sellaisia, jollaisiksi me olemme heidät itse kasvattaneet: pahantapaisia ja tottelemattomia. Tämä saa riittää kehotukseksi, asian perusteellisempi opettaminen kuuluu toiseen yhteyteen.