Tämä on hiukan epäselvästi sanottu eikä ole oikein hyvää kieltä. Äidinkielellämme olisi asia näet ilmaistava näin: "Taivaallinen Isä, auta että sinun nimesi olisi pyhä." Mutta mitä sitten pyydetään, kun rukoillaan, että hänen nimensä pyhitettäisiin? Eikö se ole alun alkaenkin pyhä? Vastaan näin: Olemukseltaan se kyllä on pyhä, mutta meidän käytössämme se ei ole pyhä. Sillä koska me olemme tulleet kristityiksi ja meidät on kastettu, meille on annettu Jumalan nimi, niin että meitä kutsutaan Jumalan lapsiksi. Meillä on myös sakramentit, joiden välityksellä Jumala liittää meidät yhteyteensä siten, että kaikki mitä hän omistaa, on tarkoitettu meidän käyttöömme. Meidän on siis kaikkein eniten kannettava huolta tästä suuresta tarpeesta, että hänen nimensä on kunniassa ja että pidämme sitä pyhänä ja jalona, kaikkein suurimpana aarteenamme ja pyhimpänä kalleutenamme. Kuin hurskaat lapset meidän on rukoiltava, että hänen nimensä, joka on aina ollut pyhä taivaassa, tulisi pyhäksi ja pysyisi sellaisena myös maan päällä, meidän keskuudessamme ja koko maailmassa.
Miten se sitten tulee pyhäksi meidän keskuudessamme? Selvin mahdollinen vastaus kysymykseen on tämä: vain siten, että oppimme ja elämämme on jumalallista ja kristillistä. Sillä kuin kutsumme tässä rukouksessa Jumalaa Isäksemme, olemme velvolliset osoittamaan joka paikassa käytöksellämme, että olemme kunnon lapsia. Me emme saa tuottaa hänelle häpeää vaan kunniaa ja kiitosta. Kuitenkin me häpäisemme Jumalaa sanoin tai teoin - onhan kaikki, mitä me maan päällä teemme, pakostakin joko sanomista tai tekemistä, puhetta tai toimintaa. Jumalan häpäisemistä on ensiksikin se, että joku saarnaa, opettaa ja puhuu Jumalan nimissä asioita, jotka ovat vääriä ja harhaan johtavia. Hänen nimensä pakotetaan silloin valheiden verhoksi ja suositukseksi. Tämä onkin kaikkein pahin tapa häväistä Jumalan nimi ja riistää siltä kunnia. Mutta sitä on myös pyhän nimen karkea väärinkäyttö vannomisten, kirousten ja noituuden peitteenä. Toiseksi niin tapahtuu myös silloin, kun kristityiksi ja Jumalan kansaksi kutsutut ihmiset viettävät julkisesti pahaa elämää: tekevät aviorikoksia, juopottelevat, ahnehtivat, kadehtivat ja panettelevat. Näin saa Jumalan nimi meidän tähtemme pakostakin osakseen häpeän ja pilkan. Häpäisee ja loukkaahan jo maallistakin isää ilkeä ja pahantapainen lapsi, joka vastustaa häntä sanoin ja teoin. Lapsensa tähden hänen on kärsittävä häpeää ja halveksuntaa. Aivan samalla tavalla loukkaa Jumalan kunniaa myös se, että me, hänen nimellään nimetyt ja häneltä kaikenlaista hyvyyttä saaneet, opetamme, puhumme ja elämme toisin kuin hurskaiden ja taivaallisten lasten kuuluu. Hän joutuu sitten kuuntelemaan, miten meistä sanotaan: Eivät he voi olla Jumalan lapsia, pakko heidän on olla Perkeleen lapsia.
Näin huomaat, että me tässä kohdassa pyydämme juuri sitä, mitä Jumala vaatii toisessa käskyssä: hänen nimeään ei saa käyttää väärin vannomiseen, kirouksiin, valheisiin eikä petoksiin, vaan sitä tulee käyttää hyödyllisesti Jumalan ylistykseksi ja kunniaksi. Jos näet joku käyttää Jumalan nimeä johonkin pahaan tarkoitukseen, hän riistää tältä pyhältä nimeltä pyhyyden ja häpäisee sen. Samalla tavoin kutsuttiin ennen vanhaan kirkon häpäisemiseksi, jos sen seinien sisällä tapahtui murha tai jokin häpeällinen teko, tai jos häväistiin näytteille pantua ehtoollisleipää tai pyhäinjäännöstä. Ne olivat tosin itsessään pyhiä, mutta tulivat tällaisessa käytössä epäpyhiksi. Tämä rukouksen kohta on siis helppo ja selkeä, kunhan vain ymmärretään siinä käytetyn kielen. Pyhittäminen tarkoittaa samaa kuin tavallisessa kielenkäytössämme kiittäminen, ylistäminen ja kunnioittaminen sekä sanoin että teoin.
On siis syytä huomata, miten äärettömän tärkeä tämä rukous on. Näemmehän, miten maailma on täynnänsä lahkoja ja vääriä opettajia, jotka kaikki käyttävät pyhää nimeä perkeleellisten oppiensa verhona ja kaunistuksena. Täydestä syystä meidän siis tulisi lakkaamatta käydä huudoin ja anomisin kaikkea tuollaista vastaan: niitä vastaan, jotka saarnaavat ja uskovat väärin, sekä kaikkia niitä vastaan, jotka kiistävät evankeliumimme ja puhtaan oppimme sekä pyrkivät vainoamaan niitä ja tukahduttamaan ne. Näitä ovat esimerkiksi piispat, tyrannit ja hurmahenget. Oman itsemmekin puolesta meidän tulisi rukoilla. Meillä on kyllä Jumalan sana, mutta emme ole siitä kiitollisia emmekä elä sen mukaan niin kuin pitäisi. Jos pyydät näitä asioita sydämesi pohjasta, voit olla varma, että rukous on Jumalalle otollinen. Mitään hän ei näet kuuntele mieluummin kun sitä: että hänen kunniansa ja ylistyksensä ohittaa ja ylittää kaiken muun ja että hänen sanaansa opetetaan puhtaasti ja pidetään kallisarvoisena.
Rukouksen ensimmäisessä kohdassa, jossa on puhe Jumalan kunniasta ja nimestä, me pyysimme, että Jumala estäisi maailmaa käyttämästä hänen nimeään valheittensa ja pahuutensa verhona. Maailman tulisi päinvastoin pitää Jumalan nimi jalona ja pyhänä sekä opissa että elämässä. Näin me tuottaisimme hänelle kiitosta ja ylistystä. Samalla tavalla me tässä toisessa kohdassa pyydämme, että hänen valtakuntansa tulisi. Myös tässä on yhtäläisyys: kuten Jumalan nimi on itsessään pyhä ja me kuitenkin pyydämme, että se olisi myös meidän keskuudessamme, aivan samoin Jumalan valtakunta tulee itsestään ilman rukouksiammekin, ja silti me pyydämme, että se tulisi meidän luoksemme. Pyydämme toisin sanoen, että se tulisi keskuuteemme ja läheisyyteemme sillä tavalla, että mekin kuuluisimme niihin ihmisiin, joiden keskuudessa hänen nimensä pyhitetään ja hänen valtakuntansa menestyy.
Mitä sitten tarkoittaa Jumalan valtakunta? Se tarkoittaa juuri sitä, mistä kuulimme edellä, kun puhuimme uskosta. Jumala on lähettänyt maailmaan Poikansa, Kristuksen, meidän Herramme, lunastamaan meidät vapaaksi Perkeleen vallasta ja liittämään meidät yhteyteensä sekä hallitsemaan meitä vanhurskauden, elämän ja autuuden kuninkaana. Näin hän torjuu syntiä, kuolemaa ja pahaa omaatuntoa. Sitä varten hän on antanut myös Pyhän Henkensä, joka tuo tämän meille hänen pyhän sanansa välityksellä sekä valaisee ja voimallaan vahvistaa meitä uskossa. Siksi me pyydämme tässä rukouksen kohdassa ensiksikin sitä, että kaikki tuo vahvistuisi meidän keskuudessamme ja että hänen nimeään ylistettäisiin käyttämällä Jumalan pyhää sanaa ja elämällä kristillisesti. Pyydämme tätä siinä tarkoituksessa, että me sen omaksemme saatuamme myös joka päivä siinä pysyisimme ja kasvaisimme ja että Jumalan valtakunta menestyisi ja saisi suosiota ja kannatusta myös muiden ihmisten keskuudessa. Näin se vastustamattomasti etenisi kaikkialle maailmaan ja monet ihmiset pääsisivät Pyhän Hengen vetäminä armon valtakuntaan ja osallisiksi lunastuksesta, niin että me kaikki yhdessä voisimme ikuisesti pysyä valtakunnassa, joka on nyt saanut alkunsa.
Jumalan valtakunta näet tulee luoksemme kahdella tavalla. Ensiksi se toteutuu täällä ajassa sanan ja uskon välityksellä. Toiseksi se toteutuu ikuisesti Kristuksen ilmestyessä tuomiolla. Me pyydämme tässä kumpaakin. Rukoilemme, että se saavuttaisi ne, jotka eivät vielä ole siitä osallisia, ja että se joka päivä kasvaen saapuisi meidän luoksemme, jotka olemme jo päässeet siitä osallisiksi. Toiseksi rukoilemme, että se tulisi luoksemme myös iankaikkisessa elämässä.
Tämä kaikki voidaan lausua varsin vähin sanoin: "Rakas Isä. Pyydämme sinua ensiksikin: näytä meille sanasi todeksi niin, että evankeliumi oikein saarnattaisiin kaikkialla maailmassa. Toiseksi pyydämme, että se otettaisiin uskossa vastaan ja että se vaikuttaisi ja eläisi meissä. Näin sana ja Pyhän Hengen voima toisivat keskuuteemme sinun valtakuntasi, ja Perkeleen valtakunta kukistuisi eikä hänellä olisi meihin enää mitään oikeutta eikä valtaa, meidän odottaessamme hänen valtakuntansa lopullista tuhoa sekä synnin, kuoleman ja helvetin hävittämistä. Vielä pyydämme, että saisimme elää iankaikkisesti täydellisessä vanhurskaudessa ja autuudessa."
Edellisestä huomaat, että me emme anele tässä mitään almuja tai katoavia, ajallisia hyvyyksiä, vaan pyydämme iankaikkista ja ylenpalttisen runsasta aarretta, kaikkea sitä, minkä Jumala omistaa. Se on paljon enemmän kuin mitä yksikään ihmissydän uskaltaisi edes kuvitella kaipaavansa, ellei Jumala itse olisi käskenyt sitä pyytämään. Mutta koska hän on Jumala, hän haluaa myös pitää sen kunnian, että hän antaa paljon enemmän ja runsaammin kuin kukaan voi käsittää. Hän on kuin ikuinen ja ehtymätön lähde: mitä enemmän hänestä kumpuaa ja virtaa, sitä enemmän hän itsestään antaa. Kaikkein eniten hän toivoo, että häneltä pyydettäisiin paljon ja suuria asioita. Jos häneltä ei luottaen pyydetä eikä vaadita mitään, siitä hän vihastuu. Jos näet rikas ja mahtava keisari käskisi köyhää kerjäläistä pyytämään häneltä mitä ikinä vain mielisi, valmiina antamaan tälle suuren keisarillisen lahjan, mutta tuo narri ei anoisi itselleen muuta kuin lautasellisen kerjäläiskeittoa, häntä syystä kyllä pidettäisiin kelvottomana lurjuksena. Tekisihän hän keisarin käskystä karkeaa pilaa eikä ansaitsisi pääsyä tämän silmien eteen. Aivan samoin me pahoin häpäisemme Jumalaa ja riistämme häneltä kunnian, jos halveksimme niitä sanomattoman runsaita lahjoja, joita hän meille tarjoaa ja lupaa, emmekä uskalla ottaa niitä vastaan. Tuskin leipäpalaakaan rohkenemme osaksemme pyytää. Kaikkeen tähän on syynä viheliäinen epäusko. Se ei odota Jumalalta edes sen vertaa hyvyyttä, että uskoisi tämän antavan ravintoa vatsan tarpeisiin, puhumattakaan siitä, että se yhtään epäilemättä odottaisi Jumalalta näitä ikuisia aarteita. Meidän tulee sen vuoksi vahvistua torjumaan epäuskoa. Tämä on ensimmäinen asia, jota meidän tulee käydä rukoilemaan. Sen mukana saamme varmasti runsain määrin kaikkea muuta, kuten Kristus sanoo: (Matt. 6:33)(Luuk. 12:31) "Etsikään ensin Jumalan valtakuntaa, niin myös kaikki tämä teille annetaan." Miten hän voisi antaa meidän kärsiä ajallista puutetta, kun hän kerran on luvannut meille ikuisen ja katoamattoman aarteen?
Olemme edellä rukoilleet, että voisimme pitää Jumalan nimen kunniassa ja että hänen valtakuntansa tulisi keskuuteemme. Näihin kahteen asiaan sisältyy kaikki, mikä koskee Jumalan kunniaa ja meidän pelastustamme, sitä, että saamme omaksemme Jumalan ja kaikki hänen aarteensa. Mutta sitä suurempi hätä meillä onkin sitten siitä, että tuo kaikki pysyisi lujasti hallussamme emmekä antaisi irrottaa itseämme siitä. Tässä näet pätee aivan sama asia kuin hyvässä valtiossa: rakentajien ja hyvien hallitsijoiden lisäksi tarvitaan välttämättä myös niitä, jotka puolustavat, varjelevat ja antaumuksella vartioivat sitä. Sillä vaikka jo olemmekin rukoilleet sitä, mitä kaikkein eniten tarvitsemme, nimittäin evankeliumia, uskoa ja Pyhää Henkeä hallitsemaan meitä ja vapauttamaan meidät Perkeleen vallasta, niin meidän on rukoiltava myös sitä, että hän antaisi tahtonsa tapahtua. Jos me näet aiomme evankeliumissa pysyä, saamme kyllä kokea tosi ihmeitä: kaikki ne, jotka koettavat estää ja torjua kaksi edellistä pyyntöä, hyökkäävät kimppuumme aiheuttaen paljon ahdinkoa.
Kukaan ei näet usko, miten ankarasti Perkele haraa vastaan, hän kuin ei voi sietää sitä, että joku opettaa ja uskoo oikein. Hänelle tuottaa määrätöntä tuskaa se, että hänen on annettava valheensa ja iljetyksensä paljastua kaikessa häpeässään, vailla sitä kunniaa, minkä niille antoi Jumalan nimen ihana verho. Kaiken lisäksi hän saa kärsiä vielä senkin, että hänet karkotetaan ihmisten sydämistä ja hänen valtakuntansa siten rakoilee. Siksi hän riehuu ja raivoaa kuin ainakin vimmainen vihollinen pannen likoon kaiken valtansa ja voimansa. Hän sitoo itseensä kaiken, minkä vain saa komentoonsa, ja ottaa apujoukoikseen vielä maailman ja meidän oman lihammekin. Sillä vaikka me olemmekin uskossa ottaneet vastaan Jumalan sanan, meidän lihamme on itsestään heikko ja pahaan taipuva. Maailma taas on ilkeä ja pahansuopa. Perkele yllyttää, lietsoo ja kiihottaa sitä estämään meitä, ajamaan meidät takaisin, kaatamaan meidät ja palauttamaan jälleen hänen valtansa. Koko hänen tahtonsa, kaikki hänen päätöksensä ja ajatuksensa tähtäävät yötä päivää vain tähän. Hetkeäkään lepäämättä hän käyttää sen saavuttamiseksi kaikkia niitä temppuja, konnankoukkuja ja keinoja, joita vain suinkin pystyy keksimään.
Jos tahdomme olla kristittyjä, meidän siis todella täytyy ymmärtää varautua siihen, että Perkele enkeleineen ja maailma ovat vihollisiamme, jotka tuottavat meille kaikenlaista onnettomuutta ja tuskaa. Sillä missä Jumalan sanaa saarnataan, otetaan vastaan eli uskotaan ja missä se tuottaa hedelmää, sieltä ei varmasti rakas pyhä ristikään ole kaukana. Kenenkään ei pidä kuvitella, että saisi olla rauhassa, vaan hänen on varauduttava siihen, että joutuu jättämään alttiiksi kaiken, mitä omistaa maan päällä: omaisuuden, kunnian, kodin ja konnun, vaimon, lapset ja oman elämänsä. Tämä tuottaa tuskaa lihallemme ja vanhalle ihmisellemme, sillä se merkitsee peräänantamatonta kärsivällisyyttä - millaisia hyökkäyksiä sitten osaksemme tuleekin - ja altista luopumista siitä, mikä otetaan meiltä pois. Siksi meidän on tässä, niin kuin tämä luo meihin aivan yhtä suuren tarpeen, kaikessa muussakin hädässä, rukoiltava lakkaamatta näin: "Rakas Isä. Tapahtukoon sinun tahtosi, ei Perkeleen eikä vihollisemme tahto, eikä kenenkään muunkaan, joka haluaa vainota ja tukahduttaa sinun pyhää sanaasi ja estää valtakuntasi tulemisen. Anna meidän kärsivällisesti kantaa ja voittaa kaikki, mikä meidän on sen vuoksi kärsittävä, niin ettei kurja lihamme heikkouttaan ja velttouttaan antaisi periksi eikä lankeaisi."
Nämä kolme pyyntöä ovat siis ilmaisseet meille hyvin yksinkertaisesti ne tarpeet, joissa on kysymys Jumalasta itsestään - kaikki tosin koituu meidän hyväksemme. Sillä se, mitä me rukoilemme, koskee juuri meitä. Rukouksen tarkoitushan on, kuten sanottu, saada tapahtumaan myös meissä se, mikä muutenkin vääjäämättä tapahtuu meidän ulkopuolellamme. Jumalan nimi näet saa sille kuuluvan kunnian ja hänen valtakuntansa tulee joka tapauksessa, vaikka emme rukoilisikaan. Samoin on hänen tahtonsa pakko tapahtua ja päästä voitolle, vaikka Perkele kaikkine liittolaisineen kuinkakin rynnistäisi, raivoaisi ja riehuisi sitä vastaan sekä yrittäisi repiä evankeliumin juurineen pois. Itsemme tähden meidän on kuitenkin rukoiltava, että hänen tahtonsa toteutuisi keskuudessamme tuon riehunnan sitä estämättä. Silloin ne eivät voi saada mitään aikaan ja me puolestamme kestämme lujina kaiken väkivallan ja vainon sekä taivumme Jumalan tahtoon.
Tällaisen rukouksen tulee nyt siis olla meidän suojavarustuksenamme. Se heittää takaisin ja kukistaa kaiken, mitä Perkele, piispat, tyrannit ja kerettiläiset pystyvät nostattamaan evankeliumiamme vastaan. Yhtykööt raivon huutoon ja ponnistakoot kaikki voimansa, neuvotelkoot ja tehkööt sopimuksiaan siitä, miten tukahduttaisivat ja hävittäisivät meidät sukupuuttoon saadakseen tahtonsa ja päätöksensä menestymään ja pysymään voimassa Meidän suojamuuriksemme kaikkea tätä vastaan riittää yksi tai kaksi kristittyä, jotka näin rukoilevat. Siihen ne törmäävät ja tuhoutuvat. Tämä on meidän lohtumme ja turvamme: Perkeleen ja kaikkien vihollistemme tahto ja päätökset joutuvat pakosta tuhon omiksi ja häviöön, miten ylpeitä, varmoja ja mahtavia he sitten lienevätkin. Sillä jos heidän tahtoaan ei nujerreta, Jumalan valtakunta ei voi pysyä maan päällä eikä hänen nimensä tulla pyhitetyksi.
Tässä ajatuksemme kohdistuu leipäkoriin, oman ruumiimme ja ajallisen elämämme tarpeisiin. Lause on lyhyt ja yksinkertainen, mutta siihen sisältyy erittäin paljon. Sillä kun puhut jokapäiväisestä leivästä ja rukoilet sitä, pyydät kaikkea, mikä liittyy jokapäiväisen leivän hankintaan ja nautintaan. Toisaalta sinä rukouksillasi myös vastustat kaikkea, mikä on niitä estämässä. Siksi sinun on syytä suunnata ajatuksesi paljon avarammalle ja laajemmalle kuin leivinuuniin tai jauholaariin. Ajattele peltolakeuksia ja koko maata, joka luo ja suo meille jokapäiväisen leivän ja kaikenlaisen ravinnon. Sillä jos Jumala ei antaisi ravinnon kasvaa, jos hän ei siunaisi eikä varjelisi sitä maan päällä, meillä ei olisi milloinkaan leivän leipää uunista otettavaksi eikä pöytään pantavaksi.
Tämä pyyntö haluaa siis sulkea sisäänsä aivan kaiken, mikä koskee elämäämme tässä maailmassa. Elämähän on ainoa syy, minkä vuoksi meidän on saatava jokapäiväinen leipämme. Eläminen ei näet ole vain sitä, että ruumiimme saa ruuan, vaatteet ja muun välttämättömän. Siihen sisältyy myös rauhallinen ja sopuisa työ ja toiminta kaikissa oloissa niiden ihmisten kanssa, jotka kuuluvat jokapäiväiseen elämänpiiriimme, eli lyhyesti sanoen kaikki se, mikä koskee yhtäältä perhe- ja naapurisuhteita ja toisaalta yhteiskunnallista elämää ja hallintoa. Mikäli näitä kahta häiritään, niin että ne eivät toimi niin kuin pitäisi, silloin myös perustarpeiden tyydyttäminen häiriintyy eikä elämää voida ajan mittaan pitää yllä. Tärkeintä onkin rukoilla maallisen esivallan ja hallinnon puolesta, sillä pääasiassa juuri sitä Jumala käyttää jokapäiväisen leipämme ja koko tämän ajallisen elämämme turvaamiseen ja ylläpitämiseen. Vaikka me olemmekin saaneet vastaanottaa Jumalalta runsain määrin kaikenlaista hyvää, mitään siitä me emme voisi pitää hallussamme emmekä käyttää turvallisesti ja iloisesti, ellei hän antaisi meille vakaata ja rauhallista hallitusta. Rauhattomilla, riitaisilla ja sotaisilla alueilla on näet jokapäiväinen leipä jo riistetty tai ainakin kavennettu.
Siksi olisi oikein sijoittaa jokaisen kunnon ruhtinaan vaakunaan leijonan tai ruususeppeleen kuvan asemesta leivän kuva sekä lyödä se leimaksi rahaan. 21 Se muistuttaisi ruhtinaita ja heidän alamaisiaan siitä, että meillä on heidän virkansa ansiosta turva ja rauha, ilman heitä emme voisi syödä emmekä säilyttää jokapäiväistä leipäämme. Tämän vuoksi he myös ansaitsevat kaiken kunnian, niin että annamme heille tuohon tarkoitukseen sen, mikä meidän tulee ja minkä voimme antaa. Heidän ansiostaan me saamme rauhassa ja levollisesti nauttia kaikesta siitä, minkä omistamme, muutoinhan emme pystyisi pitämään käsissämme pennin pyörylää. Lisäksi meidän on myös rukoiltava heidän puolestaan, että Jumala antaisi meille yhä enemmän siunausta ja hyvää heidän välityksellään.
Tämä riittäköön lyhyeksi, luonnostelevaksi viittaukseksi siihen, miten laajalle tämän rukouksen vaikutuspiiri ulottuu kaikkeen, mitä maan päällä on. Joku voisi laatia pitkän, monisanaisen rukouksen ja luetella kaikki tähän kuuluvat asiat esimerkiksi näin: Pyydämme, että Jumala antaisi meille syötävää ja juotavaa, vaatteita, kodin ja konnun sekä terveen ruumiin, edelleen että hän antaisi maan hyvin kasvaa viljaa ja hedelmiä, että hän myös kotona auttaisi hyvään taloudenpitoon, antaisi kunnon vaimon, lapset ja talonväen, varjelisi heidät, sallisi työmme, ammattimme ja muun, mitä teemme, menestyä ja onnistua sekä soisi meille luotettavat naapurit ja hyvät ystävät. Samoin pyydämme, että Jumala antaisi keisarille, kuninkaalle ja kaikille säädyille - erityisesti omille ruhtinaillemme sekä kaikille heidän neuvoksilleen, ylemmille ja alemmille virkamiehilleen - viisautta, voimaa ja menestystä, jotta he hallitsisivat hyvin ja voittaisivat turkkilaiset ja muut viholliset. Alamaisten ja kansan yhteiseen elämään pyydämme kuuliaisuutta, rauhaa ja yksimielisyyttä. Edelleen pyydämme, että Jumala varjelisi meitä kaikilta ruumistamme ja elantoamme koskevilta vahingoilta: rajuilmoilta, rakeilta, tulipaloilta, tulvilta, myrkyiltä, rutolta, karjataudeilta, sodalta ja verenvuodatukselta, pula-ajalta, vahingollisilta eläimiltä ja pahoilta ihmisiltä. Tätä kaikkea on hyvä teroittaa oppimattomille, niin että he tietävät varjeluksen ja kaiken muunkin hyvän tulevan Jumalalta ja oppivat pyytämään sitä häneltä.
Ennen kaikkea tämä rukous suuntautuu kuitenkin pahinta vihollistamme Perkelettä vastaan. Mitään hän ei näet halua kiihkeämmin kuin saada riistetyksi meiltä kaiken, minkä olemme Jumalalta saaneet, tai estää meitä sitä käyttämästä. Hän ei tyydy estämään ja häiritsemään vain hengellistä hallintoa johtamalla sieluja valheillaan harhaan ja oman valtansa alaisiksi, vaan hän pyrkii myös estämään ja torjumaan kaiken maallisen hallinnon sekä kunniallisten ja rauhallisten olojen säilymisen. Hän saa aikaan paljon riitoja, murhia, kapinoita ja sotia, samoin rajuilmoja ja rakeita viljan ja karjan turmaksi, hän saa ilman myrkyttymään, ja kaikkea muuta sen kaltaista. Sanalla sanoen hän kärsii, jos yksikin ihminen saa Jumalalta murusen leipää ja syö sen rauhassa. Jos olisin hänen vallassaan eivätkä Jumala ja meidän rukouksemme olisi sitä estämässä, meillä ei varmasti olisi ainuttakaan oljenkortta pellolla eikä yhtään kolikkoa kotona, hetkeäkään emme pysyisi elossa, eivät varsinkaan ne, joilla on Jumalan sana ja jotka haluavat olla kristittyjä.
Jumala tahtoo tällä tavoin osoittaa meille, että hän ottaa huolekseen kaiken hätämme ja pitää uskollisesti huolta myös ajallisesta toimeentulostamme. Mutta vaikka hän avokätisesti tätä kaikkea antaa ja sitä ylläpitää, myös jumalattomien ja lurjuksien hyväksi, hän kuitenkin tahtoo, että me sitä pyydämme. Näin sen vuoksi, että tietäisimme saavamme tuon kaiken hänen kädestään ja tuntisimme siinä hänen isällisen hyvyytensä meitä kohtaan. Sillä jos Jumala vetää kätensä pois, eivät ajalliset toimemme voi kauankaan menestyä eivätkä sen tulokset säilyä, senhän voimme joka päivä nähdä ja kokea. Aiheuttaahan jo pelkkä väärä rahakin nykyisin melkoisen maanvaivan. On ihmisiä, jotka joka päivä mielivaltaisesti rasittavat, kiskovat ja sortavat liiketoimissaan, kaupoissaan ja töissään köyhää kansaa ja riistävät siltä jokapäiväisen leivän. Meidän on tosin pakko sitä kärsiä, mutta heidän on syytä katsoa eteensä, etteivät menetä kirkon rukousten suojaa. Varokoot vain, etteivät saa tätä pientä Isä meidän -rukouksen kohtaa vastaansa!
Tämä pyyntö koskee meidän viheliäistä elämäämme. Vaikka meillä onkin Jumalan sana, vaikka me uskomme, teemme hänen tahtonsa ja kärsimme sekä ruokimme itseämme Jumalan lahjoilla ja siunauksilla, syntiä emme kuitenkaan pysty välttämään. Joka päivä me yhä vain hairahdumme emmekä hillitse itseämme. Me elämme näet maailmassa sellaisten ihmisten keskellä, jotka tekevät meille paljon pahaa sekä antavat aihetta kärsimättömyyteen, vihaan ja kostoon. Lisäksi on niskassamme Perkele. Joka taholta hän käy kimppuumme ja taistelee, kuten kuulimme, kaikkia edellä esitettyjä rukouksen kohtia vastaan. Tällaisessa jatkuvassa taistelussa on mahdotonta aina pitää puoliansa. Tästäkin siis syntyy suuri tarve rukoilla ja huutaa apua: "Rakas Isä. Anna meille velkamme anteeksi!" Ei tämä sitä tarkoita, ettei Jumala antaisi syntejämme anteeksi ennen ja ilman rukoustammekin, sillä hän on lahjoittanut meille evankeliumin, täynnänsä anteeksiantamusta, jo ennen kuin olemme sitä pyytäneet, jopa ennen kuin se on edes noussut mieleemme. Mutta rukoiltava meidän on sen tähden, että tuntisimme tuon anteeksiantamuksen ja ottaisimme sen vastaan. Me elämme näet joka päivä lihassa, sen luontoon kuuluu olla luottamatta ja uskomatta Jumalaan. Alituisesti siinä viriää pahoja himoja ja juonia, niin että syyllistymme joka päivä syntiin sanoin ja teoin, tekemällä tai jättämällä jotain tekemättä. Menetämme tämän vuoksi omantunnon rauhan. Alamme pelätä Jumalan vihaa ja epäsuosiota ja menetämme näin evankeliumista saadun lohdun ja turvallisuuden. Meidän on siis, jotta omatunto jälleen rohkaistuisi, lakkaamatta riennettävä etsimään lohtua tästä rukouksesta.
Tämä kaikki taas palvelee Jumalan tarkoituksia. Hän murtaa ylpeytemme ja pitää meidät nöyrinä. Jumala on näet pidättänyt itselleen erioikeuden saattaa sellainen ihminen, joka mielii muita halveksien vedota omaan nuhteettomuuteensa, miettimään omaa itseään ja pitämään tätä rukousta silmiensä edessä. Silloin ihminen kyllä huomaa, ettei ole sen moitteettomampi kuin muutkaan. Näin meidän kaikkien täytyy kumartua Jumalan eteen ja iloita siitä, että pääsemme osallisiksi syntien anteeksiantamuksesta. Kenenkään ei pidä kuvitella, että tämän elämän aikana voisi saavuttaa tilan, jossa ei enää tarvitsisi anteeksiantamusta. Olisimme siis kadotettuja, ellei Jumala antaisi lakkaamatta anteeksi.
Tämä rukous tähtää siis siihen, ettei Jumala tahtoisi nähdä syntejämme, joihin joka päivä syyllistymme, eikä syyttää meitä niistä, vaan kohtelisi meitä armollisesti ja antaisi anteeksi lupauksensa mukaan. Näin hän suo meille ilon ja omantunnon rohkeuden, niin että voimme seistä hänen edessään ja rukoilla häntä. Sillä jos sydän suhtautuu Jumalaan väärin eikä osaa ammentaa luottamuksen lähteestä, se ei milloinkaan uskalla ryhtyä rukoilemaan. Tätä luottamusta ja sydämen iloa taas ei voi saada mistään muusta kuin siitä tietoisuudesta, että synnit on anteeksi annettu.
Pyyntöön on kuitenkin liitetty välttämätön, mutta lohdullinen jatko: "niin kuin mekin annamme anteeksi velallisillemme." Jumala on luvannut meille varmuuden siitä, että meille on lahjana annettu kaikki synnit anteeksi - tosin edellyttäen, että mekin puolestamme annamme lähimmäisillemme anteeksi. Sillä niin kuin Jumala antaa meille anteeksi, vaikka me monin tavoin rikomme häntä vastaan joka päivä, samoin pitää myös meidän antaa lähimmäisellemme anteeksi joka kerta kun hän aiheuttaa meille vahinkoa, käyttää väkivaltaa ja vääryyttä sekä osoittautuu vilpilliseksi meitä kohtaan. Ellet siis anna anteeksi, älä kuvittele myöskään itse saavasi Jumalalta anteeksi. Mutta jos sinä annat anteeksi, saat lohdullisen varmuuden siitä, että sinullekin annetaan taivaassa anteeksi. Se ei perustu siihen, että sinä annoit anteeksi, sillä Jumala antaa lupauksensa mukaisesti anteeksi täysin ilmaiseksi, yksin armosta, kuten evankeliumi opettaa. Ei, vaan Jumala on pannut tuon lisäyksen vahvistavaksi ja varmuutta antavaksi tunnusmerkiksi tämän rukouksen kanssa yhtäpitävän lupauksen rinnalle: "Antakaa anteeksi, niin teillekin anteeksi annetaan." (Luuk. 6:37.) Samasta syystä Kristus toistaa sen kohta Isä meidän -rukouksen jälkeen Matteuksen 6. luvussa sanoessaan näin "Sillä jos te annatte ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, niin teidän taivaallinen Isänne myös antaa teille anteeksi." (Matt. 6:14.)
Tällainen merkki on siis liitetty tähän rukoukseen siksi, että me rukoillessamme muistaisimme lupauksen ja ajattelisimme näin: "Rakas Isä. Tulen luoksesi pyytämään sinulta anteeksi. En tee sitä ajatellen, että voisin teoillani hyvittää syntini tai ansaita anteeksiantamuksen, vaan sen tähden, että sinä olet sen minulle luvannut ja kiinnittänyt siihen sinetin, jotta asia olisi yhtä varma kuin jos olisin kuullut synninpäästön sanat sinulta itseltäsi." Tämä merkki näet kykenee vahvistamaan ja ilahduttamaan omaatuntoamme aivan yhtä paljon kuin kaste ja ehtoollinen, jotka on asetettu meille ulkoisiksi merkeiksi. Tämä on jopa sijoitettu noiden toisten edelle juuri siinä tarkoituksessa, että se olisi kaiken aikaa hallussamme ja että voisimme käyttää ja harjoittaa sitä joka hetki.
Olemme nyt kuulleet tarpeeksi siitä, kuinka paljon työtä ja vaivaa meiltä vaatii kaiken sen säilyttäminen, mitä olemme rukoilleet. Se ei käy ilman rikkeitä eikä hairahduksia. Tällaistahan elämä on. Vaikka olemme saaneet synnit anteeksi ja hyvän omantunnon ja meidät on julistettu täysin vapaiksi, niin kuitenkin se, joka tänään seisoo, huomenna lankeaa. Vaikka meillä onkin nyt kaikki kunnossa ja hyvä omatunto Jumalan edessä, meidän on pyydettävä häneltä, ettei hän päästäisi meitä uudelleen lankeamaan eikä antaisi meidän ahdistusten ja kiusausten tullessa taipua. Kiusauksiakin (kuten saksilaiset ovat vanhastaan sanoneet: Bekörunge) on kolmenlaisia. Meitä kiusaavat liha, maailma ja Perkele. Sillä lihassa eläessämme me raahaamme mukana vanhaa ihmistä, joka on kaiken aikaa toimessa. Se kiihottaa meitä siveettömyyteen, laiskuuteen ja ylensyömiseen ja juopotteluun ahneuteen ja petollisuuteen, lähimmäistemme petkuttamiseen ja nylkemiseen. Se yllyttää meitä kaikenlaisiin pahoihin, luontoomme iskostuneisiin himoihin, joita vielä lisäksi kannustaa muiden ihmisten seurassa saatu esimerkki, kaikki se mitä kuulemme ja näemme. Tämä haavoittaa usein viattomankin sydämen ja sytyttää sen pahaan. Toiseksi tulee maailma. Se loukkaa meitä sanoin ja teoin saattaen meidät vihaan ja kärsimättömyyteen. Maailmassa ei kerta kaikkiaan ole mitään muuta kuin vihaa ja kateutta, vihollisuutta, väkivaltaa ja vääryyttä, luottamuksen pettämistä, kostoa, kirousta, moittimista, panettelua ja pöyhkeää ylpeilyä, johon liittyy ylenpalttista koreilua, kunnianhimoa sekä maineen ja vallan tavoittelua. Kukaan ei halua jäädä vähäisimmäksi, vaan jokainen tahtoo istua kunniapaikalla ja kaikkien silmien edessä. Sitten tulee vielä Perkelekin joka paikkaan puhaltamaan ja lietsomaan, mutta aivan erityisesti hän painaa päälle siellä, missä on kysymys omastatunnosta ja hengellisistä asioista. Hän näet tahtoo, että me vähät välittäisimme Jumalan sanasta ja teoista ja halveksisimme niitä. Näin hän saisi riistetyksi meiltä uskon, toivon ja rakkauden ja saattaisi meidät harhauskoon, petolliseen häpeämättömyyteen ja paatumukseen tai sitten epätoivoon, Jumalan kieltämiseen ja pilkkaamiseen sekä lukemattomiin muihin kauhistuttaviin tekoihin. Tällaisia lankoja ja verkkoja Perkele virittelee. Oikeita "tulisia nuolia" hän ampuu sydämeemme. Lihan ja veren työtä se ei ole, vaan Perkeleen myrkynkylvöä
Jokainen näistä merkitsee jo yksinänsäkin itse kunkin kristityn harteille sälytettynä todella vaikeaa vaaraa ja ahdistusta. Mutta läpi koko häpeäntäyteisen elämämme meitä riepotellaan, meidän kimppuumme käydään joka taholta, meitä ajetaan takaa, jotta meitä sitten ahdistettaisiin huutamaan Jumalalta apua, pyytämään häneltä, ettei hän päästäisi meitä väsymään ja tympääntymään eikä lankeamaan takaisin syntiin, häpeään ja epäuskoon. Mahdotonta meidän on muutoin voittaa pienintäkään kiusausta.
Tätä siis tarkoittaa se, ettei meitä "saateta" kiusaukseen. Jumala ei siis ota meiltä pois ahdistusta eikä lopeta sitä, vaan antaa meille voimaa ja lujuutta sen kestämiseen. Kukaan meistä ei näet voi välttää kiusauksia eikä houkutuksia, piirittäähän Perkele meitä niin kauan kuin elämme lihassa. Mihinkään emme pääse siitä, että meidän on pakko kärsiä kiusauksista, jopa joutua niiden kietomiksi. Mutta me rukoilemme, ettemme lankeaisi ansaan ja hukkuisi. On siis aivan eri asia tuntea kiusaus kuin taipua ja myöntyä siihen. 22 Jokaisen meistä on pakko tuntea niitä, ei tosin kaikkien samalla tavalla. Toisilla on enemmän ja vaikeampia kiusauksia kuin toisilla. Nuoria kiusaavat erityisesti lihan himot, aikuisia ja vanhoja maailma. Vahvoilla kristityillä taas, jotka ovat tekemisissä hengellisten asioiden kanssa, on kiusanaan Perkele. Mutta niin kauan kuin kiusaus pysyy tuntemuksena, jota tahtomme vastustaa ja josta mielellämme pääsisimme eroon, se ei voi vahingoittaa ketään. Eihän sellaista kiusausta, jota ei tunneta, voida kiusaukseksi kutsuakaan. Mutta kun joku päästää kiusauksen tullen ohjakset löyhälle eikä käy sitä rukoillen vastustamaan, silloin hän myöntyy kiusaukseen.
Meidän kristittyjen täytyy sen vuoksi varustautua kaikkeen tuohon ja olla joka päivä valmiita vastaanottamaan kiusauksia kiusausten perään. Kenenkään ei pidä kuljeskella luottavaisena ja huolettomana ikään kuin Perkele olisi kaukana meistä, vaan meidän on oltava joka paikassa valmiita vastaanottamaan ja torjumaan hänen iskunsa. Vaikka nyt olenkin siveä, kärsivällinen ja ystävällinen ja uskossa luja, Perkele voi juuri tällä hetkellä singota sydämeeni sellaisen nuolen, että vain vaivoin pystyn kestämään. Hän on näet vihollinen, joka ei milloinkaan lakkaa hyökkäämästä eikä väsy. Jos yksi kiusaus väistyy, aina tulee tilalle uusia, toisenlaisia. Siksi meillä ei ole muuta neuvoa kuin tarttua kiireesti Isä meidän -rukoukseen ja puhua Jumalalle sydämen pohjasta: "Rakas Isä. Sinä olet käskenyt minua rukoilla. Älä anna minun langeta kiusaukseen." Silloin huomaat, että kiusauksen täytyy hellittää ja sinä saat siitä lopulta voiton. Mutta jos yrität löytää avun omine ajatuksinesi ja neuvoinesi, tilanteesi vain pahenee ja annat Perkeleelle yhä enemmän sijaa. Hänellä on näet pää kuin käärmeellä. Milloin se vain löytää kolon, josta voi kiemurrella sisään, sen koko ruumis seuraa vastustamatta perässä. Rukous voi hänet kuitenkin pysäyttää ja ajaa takaisin.
Kreikankielinen teksti ilmaisee tämän kohdan näin: "Vapauta ja varjele meidät tuon ilkeän eli pahan vallasta." Kristus siis näyttää puhuvan Perkeleestä. On kuin hän tahtoisi koota koko rukouksen sisällön yhdeksi lauseeksi ja suunnata sen tätä päävihollistamme vastaan. Juuri tämä näet asettuu keskuudessamme kaiken sen tielle, mitä me rukoilemme. Hän käy Jumalan nimen eli kunnian, Jumalan valtakunnan ja tahdon, jokapäiväisen leivän sekä iloisen ja hyvän omantunnon esteeksi. Sen tähden kokoamme lopuksi kaiken tuon yhteen ja sanomme näin: "Rakas Isä. Auta meitä pääsemään vapaaksi kaikesta tästä onnettomuudesta." Mutta tämä pyyntö torjuu yhtä lailla myös kaikkea muuta pahaa, mikä vain suinkin voi meitä kohdata Perkeleen valtapiirissä. Sellaista on esimerkiksi köyhyys, häpeä ja kuolema, lyhyesti sanoen kaikki se surkea hätä ja viiltävä tuska, jota on maailmassa määrättömän paljon. Perkele ei näet ole vain valehtelija, vaan myös murhaaja. Siksi hän vainoaa lakkaamatta henkeämme ja purkaa meihin raivoaan, milloin vain voi aiheuttaa ruumiillemme onnettomuutta ja vammoja. Tämän vuoksi hän vääntää monilta niskat nurin tai suistaa heidät järjiltään, hukuttaa toisia veteen, ajaa monia itsemurhaan ja lukuisiin muihin kauheisiin tekoihin. Meillä ei siis voi olla täällä maan päällä tärkeämpää tehtävää kuin on päävihollistamme vastaan suunnattu taukoamaton rukous. Ellei näet Jumala meitä varjelisi, emme olisi hetkeäkään turvassa Perkeleen hyökkäyksiltä.
Ymmärrät siis tämän pohjalta, miksi Jumala tahtoo, että me rukoilemme häneltä apua myös kaikkiin ruumiimme kiusoihin ja että emme etsi emmekä odota sitä keneltäkään muulta kuin häneltä. Hän on kuitenkin sijoittanut tämän pyynnön viimeiseksi. Mikäli me näet aiomme varjeltua kaikesta pahasta ja päästä siitä irti, meidän on ensin pyhitettävä Jumalan nimi, hänen valtakuntansa on ensin oltava keskuudessamme ja hänen tahtonsa tapahduttava. Vihdoin, tämän jälkeen, hän varjelee meidät synnistä ja häpeästä ja kaikesta muustakin, mikä tuottaa meille tuskaa ja on meille vahingoksi.
Näin on Jumala aivan lyhyesti esitellyt meille kaiken sen hädän, mikä suinkin voi meitä uhata, ettei meillä olisi ainoatakaan veruketta laiminlyödä rukousta. Mutta erityisen tärkeää on vielä se, että opimme lausumaan rukouksen päätteeksi myös aamenen, eli emme epäile sitä, että Jumala varmasti kuulee ja toteuttaa rukouksemme. Sana "aamen" on näet selvästi ilmaus uskosta, joka ei epäile. Tällainen usko ei rukoile hyvään onneen luottaen, vaan tietäen, ettei Jumala valehtele siinä, minkä on luvannut antaa. Mistä tällainen usko puuttuu, sieltä ei myöskään löydy oikeaa rukousta. Tuhoisan harhan vallassa elävät ne, jotka eivät rohkene lopettaa rukoustaan sydämen pohjasta lausuttuun kyllä-sanaan, joka osoittaisi heidän luottavan siihen, että Jumala sen kuulee. He jäävät epäilyksiinsä ja sanovat: "Miten minä voisin olla noin rohkea ja kerskata sillä, että Jumala kuulee minun kurjan syntisen rukoukset?" Tämä johtuu siitä, että he eivät näe Jumalan lupausta, vaan ainoastaan omat tekonsa ja oman arvonsa. Näin he halveksivat Jumalaa ja syyttävät häntä valehtelijaksi. Siksi he eivät mitään saakaan, juuri niin kuin pyhä Jaakob sanoo: (Jaak. 1:6-7) "Joka rukoilee, rukoilkoon uskossa, ilman epäilyksiä. Sillä se, joka epäilee, on kuin meren aalto, jota tuuli ajaa ja heittelee. Älköön sellainen ihminen luulko Herralta mitään saavansa." Huomaat nyt, miten tärkeätä on Jumalan silmissä, että olemme varmoja siitä, ettemme rukoile turhaan emmekä millään tavoin väheksy rukouksiamme.