1. Ja kuin he terveinä päässeet olivat, tunsivat he, että se
luoto Meliteksi kutsutaan.
2. Mutta se kansa osoitti meille ei vähintä rakkauden halua; sillä he tekivät
meille valkian, ja kaikki ottivat vastaan meidät, sen sateen ja vilun tähden,
joka meidän päällemme tuli.
3. Mutta kuin Paavali kokosi kasan risuja ja pani valkialle, tuli yksi kärme
palavuudesta ja karkasi hänen käteensä.
4. Kuin kansa näki kärmeen riippuvan hänen kädessänsä, sanoivat he keskenänsä:
kaiketi tämä ihminen on miehentappaja, jota ei koston jumalatar saali elää,
vaikka hän on meren hädästä päässyt.
5. Mutta hän pudisti kärmeen tuleen eikä mitään kipua tuntenut.
6. Mutta he odottivat hänen ajettuvan eli kohta maahan lankeevan ja kuolevan;
vaan kuin he kauvan sitä odottivat ja näkivät, ettei hänelle mitään vahinkoa
tapahtunut, saivat he toisen mielen ja sanoivat hänen jumalaksi.
7. Mutta vähän matkan takana siitä olivat sen luodon päämiehellä, jonka nimi
oli Publius, maakartanot, joka meitä otti vastaan ja piti meidän kunniallisesti
vierainansa kolme päivää.
8. Niin tapahtui, että Publiuksen isä sairasti vilutautia ja vatsankipua, jonka
tykö Paavali meni, rukoili ja pani kätensä hänen päällensä, ja paransi hänen.
9. Kuin siis se oli tehty, tulivat myös muut sairaat siitä luodosta, ja parannettiin,
10. Jotka myös meille tekivät paljon kunniaa, ja kuin me sieltä purjehdimme,
panivat he meidän myötämme, mitä me tarvitsimme.
11. Mutta kolmen kuukauden perästä purjehdimme me sieltä Aleksandrian haahdessa,
joka sen luodon tykönä oli talvea pitänyt, jolla oli lipun merkki kaksoinen.
12. Ja kuin me tulimme Syrakusaan, olimme me siellä kolme päivää.
13. Ja kuin me sieltä ympäri purjehdimme ja tulimme Regioon, ja päivää jälkeen
puhalsi lounatuuli, niin että me toisena päivänä tulimme Puteoliin.
14. Kuin me sieltä löysimme veljet, niin meitä rukoiltiin olemaan heidän tykönänsä
seitsemän päivää; ja niin me tulimme Roomiin.
15. Ja kuin siellä veljet kuulivat meistä, tulivat he meitä vastaan hamaan Appiforuun
ja Tretaberniin. Kuin Paavali heidät näki, kiitti hän Jumalaa ja sai uskalluksen.
16. Mutta kuin me Roomiin tulimme, antoi sadanpäämies vangit sodanpäämiehen
haltuun. Mutta Paavali sallittiin olevan itsellänsä yhden sotamiehen kanssa,
joka hänestä otti vaarin.
17. Niin tapahtui kolmen päivän jälkeen, että Paavali kutsui kokoon ylimmäiset
Juudalaisista. Ja kuin he tulivat kokoon, sanoi hän heille: miehet, veljet,
vaikka en minä ole mitään tehnyt kansaa eli isäin säätyjä vastaan, kuitenkin
olen minä sidottuna annettu Jerusalemista Roomalaisten käsiin,
18. Jotka, koska he olivat minun tutkineet, tahtoivat minua päästää, ettei yhtään
hengen rikosta minussa ole.
19. Mutta koska Juudalaiset sitä vastaan sanoivat, täytyi minun turvata keisariin,
ei niin, että minulla olis jotakin kantamista minun kansani päälle.
20. Tämän syyn tähden olen minä kutsunut teitä, että minä saisin teitä nähdä
ja puhutella; sillä minä olen Israelin toivon tähden tällä kahleellä sidottu.
21. Niin he sanoivat hänelle: emme ole kirjaa saaneet sinusta Juudeasta, ei
myös yksikään veljistä ole sieltä tullut ja meille ilmoittanut, eikä jotakuta
pahuutta sinusta puhunut.
22. Mutta me tahdomme sinulta kuulla, mitä sinun mielessäs on; sillä tästä seurasta
on meille tiettävä, että sitä vastaan joka paikassa sanotaan.
23. Ja kuin he olivat hänelle päivän määränneet, niin tuli monta hänen tykönsä
majaan, joille hän selitti ja todisti Jumalan valtakunnasta, ja opetti heille
Jesuksesta, Moseksen laista ja prophetaista huomenesta ehtoosen asti.
24. Ja muutamat uskoivat ne, mitkä sanottiin, mutta muutamat ei uskoneetkaan.
25. Mutta kuin he tulivat riitaisiksi keskenänsä, menivät he matkaansa, että
Paavali oli yhden sanan sanonut: Pyhä Henki on oikein meidän isillemme Jesaias
prophetan kautta puhunut,
26. Sanoen: mene tämän kansan tykö ja sano: korvillanne pitää teidän kuuleman
ja ei ymmärtämän, ja silmillänne pitää teidän näkemän ja ei tunteman;
27. Sillä tämän kansan sydän on kovettunut, ja he kuulevat raskaasti korvillansa,
ja panevat silmänsä umpeen, ettei he joskus silmillänsä näkisi, eikä korvillansa
kuulisi, ei myös ymmärtäisi sydämellänsä, eikä kääntäisi heitänsä, että minä
heitä parantaisin.
28. Niin olkoon se teille tiettävä, että tämä Jumalan autuus on lähetetty pakanoille,
ja he myös sen kuulevat.
29. Ja kuin hän näitä puhunut oli, läksivät Juudalaiset pois ja riitelivät paljo
keskenänsä.
30. Mutta Paavali oli täyttä kaksi ajastaikaa omassa palkkahuoneessansa ja otti
kaikki vastaan, jotka hänen tykönsä tulivat,
31. Ja saarnasi Jumalan valtakunnasta, ja opetti Herrasta Jesuksesta Kristuksesta
kaikella uskalluksella, ja ei häntä yksikään kieltänyt.